keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Ibsenin Noora, Cantellin Anu – hysterian spektaakkeli

 

Anu, kuten Ibsenin Nukketalon (1879) Noora, jättää kotinsa ollakseen jotakin enemmän ja oppiakseen jotakin itsestään. Lähtiessään ja sulkiessaan Nukketalon oven Noora ei tiedä, mihin hän lähtee, mutta hän tietää, että hänen on jätettävä senhetkinen elämänsä ollakseen jotakin enemmän – ei äitinä, ei vaimona, vaan omana itsenään. Sekä Ibsenin Noora että Cantellin Anu lähtevät, jotta he voisivat toteuttaa omia unelmiaan, päämääriään ja toiveitaan ja ennen kaikkea ottaa selvää, mitä nämä unelmat ja toiveet ovat.
 
Kamarinäytelmän pioneerien, Ibsenin ja Strindbergin tavoin, Cantell käyttää naishenkilöhahmon hysteriaa ja hysterian teatraalista spektaakkelia tärkeänä metaforana kuvaamaan naisen ei-verbaalista kapinaa vallitsevia, ylhäältäpäin asetettuja, roolimalleja kohtaan. Kun Ibsen ja Strindberg 
kirjoittivat näytelmiään, käytiin kiivasta keskustelua siitä, miten teatraalinen naisnäyttelijä oli kuin hysteerikko ja vastaavasti hysteerikko kuin teatraalinen 
naisnäyttelijä (Showalter 1997). Aikalaisten mielestä kummatkin käyttivät ei-verbaalisia teatraalisia ilmaisukeinoja ilmaisemaan tunnetilojaan. Naista pidettiin jopa synnynnäisenä teatraalisena näyttelijänä, joka näytteli roolia ja jonka elämää kuvasti valheellinen teatraalisuus.
 
Samaan aikaan niin teatraaliset näyttelijättäret, siinä missä hysteerikotkin, olivat myös suuri kiinnostuksen kohde. Taiteilijat maalasivat hysteerisiä naisia ja naisen hysteerinen keho oli suuri mielenkiinnon kohde sekä maalaustaiteessa että lääketieteessä (Kortelainen 2003). Ibsen ja Strindberg 
jatkoivat tätä keskustelua naishysteriasta näytelmissään ja kritisoivat – vaikkakin eri tavoin – käsityksiä naisesta hysteerikkona ja teatraalisena näyttelijänä. Ibsen tarkasteli teatraalisuutta osana naisen elämää ja esimerkiksi Nukkekodin Nooran Ibsen karakterisoi itsetietoiseksi teatraaliseksi 
näyttelijättäreksi puolustaessaan itsenäistä naista. 
 
Nukkekoti huipentuu Nooran teatraaliseen spektaakkeliin, hysteeriseen tanssiin. Nora tanssii ikään kuin näyttämöllä aviomiehensä ja tohtori Rankin ollessa katsomossa. Ibsen kuitenkin kuvaa Nooran itsetietoisena teatraalisena näyttelijättärenä, hysteerikkona, joka jättää elämänsä teatraalisuuden. Nooran teatraalinen spektaakkeli – hysteerinen tanssi – loppuu, kun Noora jättää näyttämön ja sulkee Nukkekodin oven. Nooran lähtö elämänsä näyttämöltä – hysteerisen tanssin loppu – kuvaa, miten Noora ei suostu teatraalisen näyttelijättären osaan, vaan jättää elämänsä teatraalisuuden löytääkseen todellisen minänsä (Laakso 2007). 
 
Elokuvan Kohtaamisia hysteerikko on selvästi Anu, joka Ibsenin Nooran tavoin esittää hysteerisen spektaakkelin. Kuten Nooran, Anun matka kulkee ”hysteriasta feminismiin” (Finney 1994). Hysteerinen tanssi edeltää Anun lopullista lähtöä näyttämöltä, äidin ja vaimon rooleista. Anu jättää elämänsä teatraalisuuden löytääkseen todellisen minänsä. Anu ei halua jatkaa teatraalisen roolin näyttelemistä, elämäänsä ennalta määrätyissä äidin ja vaimon rooleissa.