Tehtaan sulkemisen vaikutukset
Kuvitteellinen Törmälän kunta on elänyt vaneritehtaan ympärillä. Pienessä kunnassa iso tehdas työllistää aina paljon väkeä sekä suoraan että välillisesti, esimerkiksi ruokailu-, kuljetus- vartiointi- ja siivouspalvelujen kautta vielä enemmän. Pieneltä paikkakunnalta on vaikea löytää uutta työtä, jos tehtaan toimintoja supistetaan tai se suljetaan. Koko kunnan elinvoima kouluja ja palveluja myöten heikkenee, jos työpaikat lähtevät.
Loppukesällä 2020 julkisuudessa keskusteltiin elokuvan fiktiivisen Metsäjätin kaltaisen UPM-yhtiön Kaipolan tehtaan sulkemisesta, joka jätti paljon työttömiä Kaipolaan. (kts. esim. Ylen artikkeli "Ilman Kaipolaa Jämsä ei ole mitään"). Vastaavia tehdassulkemisia on tulossa muillekin paikkakunnille.
1. Miten elokuvassa kuvattiin tehtaan merkitystä Törmälälle?
2. Mitä mahdollisuuksia ihmisillä on työnteon suhteen, jos pienen paikkakunnan suurin työllistäjä sulkee ovet? Onko perheellisen helppo muuttaa työn perässä muualle? Mitä on otettava huomioon, jos koko perhe joutuu muuttamaan? Mitä muita mahdollisuuksia heillä on elannon hankkimiseksi?
3. Jos on syntynyt ja asunut aina samalla paikkakunnalla, onko helppo muuttaa muualle ja aloittaa alusta?
4. Miksi yhtiöt pyrkivät fuusioitumaan aina isompien ja isompien yhtiöiden kanssa? Olisiko pieni kauniimpaa, kuten Pasi päättää elokuvan lopussa perustaessaan sinne uuden vaneritehtaan? Mitä paikallinen oma yritys merkitsee päätöksenteon kannalta?
Lisätietoa
-
Tehtaan sulkemista ja sen seurauksia pienelle tehdaspaikkakunnalle kuvataan myös dokumentissa Viimeinen rulla (2012), joka kertoo Myllykosken paperitehtaan lopettamisesta.
-
Entinen pääluottamusmies Timo Byman arvioi Metsäjätti-elokuvan todenmukaisuutta Helsingin Sanomien artikkelissa Kun Myllykosken paperitehdas suljettiin, monet irtisanotut itkivät – Nyt tehtaan pääluottamusmies arvioi Metsäjätti-elokuvan
-
Ylen artikkeli: "Kun ohjaaja Ville Jankeri katsoi tv-uutista Kaipolan tehtaan sulkemisesta, epäuskon tunne valtasi: ´Kuin sanasta sanaan meidän Metsäjätti-elokuvasta´"
- Ylen artikkeli: "Kirjailija Miika Nousiainen palasi uuden elokuvan myötä lapsuutensa muistoihin: ´Kun tehdas lopetetaan, mulle kyse on aina siitä pikkupojasta, joka istuu muuttoautossa´"