keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Työnantajan PR ja omatunto

Kuva: Marek Sabogal / Solar Films

Pasi tekee lopulta ratkaisunsa siitä, mikä on oikein. Häntä koulitaan esiintymään julkisuudessa, mutta uutislähetyksessä hän kuitenkin puhuu eri tavalla kuin mitä yhtiö oli ajatellut.

1. Miksi nyt ruotsalaisten omistama yhtiö haluaa silti pitää Pasin palveluksessa, vaikka hän kritisoi TVssä yhtiön toimia Törmälässä? Miksi Pasin rehellinen negatiivinen puhe firmasta koetaan lopulta sen etujen mukaiseksi?

Pasille tarjotaan firman yhteiskuntavastaavan paikkaa. Todellisuudessakin isoilla kansainvälisillä yhtiöillä on usein yhteiskuntavastaava palveluksessaan. Yhteiskuntavastaavan roolin voi nähdä kahdella tapaa. Toisaalta hän voi todella pitää yllä yhtiön vastuullista toimintaa esimerkiksi työturvallisuuden, ympäristönsuojelun tai tuotteiden eettisyyden suhteen ja yrittää ujuttaa näitä arvoja yhtiön toimintaan ja tuotteisiin. Toisaalta yhteiskuntavastuu on osa firmojen PRää, jolla yritetään luoda yhtiöstä positiivista kuvaa asiakkaiden ja päättäjien suuntaan.

Esimerkiksi dokumenttielokuvassa Säädyllinen tehdas (2004) Nokian yhteiskuntavastaava yritti pitää Nokian Kiinan tehtaan työntekijöiden työ- ja asumisolot yhtiön johdon tiedossa. Lopulta hän koki ristiriitaidan työn ja omien arvojensa välillä liian suureksi ja erosi Nokian palveluksesta.

2. Miten puuyhtiö koulii Jannea esiintymään TV:ssä ja mitä hän lopulta sanoo? Miten näissä kohtauksissa on rakennettu draamallista jännitystä ja miten ne tukevat elokuvan sanomaa?

3. Selvitä mitä tarkoitetaan seuraaville käsitteillä:

  • yhteiskuntavastuu
  • viherpesu
  • verovälttely

4. Millaista yhteiskuntavastuuta itse edellytät yhtiöiltä ja työpaikoilta?  Mietitkö näitä asioita ostaessasi vaikkapa vaatteita?

5. Mistä asioista Janne luopuu päättäessään lähteä suuresta yhtiöstä ja perustaessaan pienen vaneritehtaan Törmälään?