keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Itsenäisyydestä kyydityksiin

Viro itsenäistyi ensimmäisen kerran 24.2.1918 – siis vain vajaat kolme kuukautta Suomen itsenäistymisen jälkeen. Seuraavat parikymmentä vuotta nuori valtio kehittyi samaan tahtiin pohjoisen naapurinsa kanssa.

Toisen maailmansodan melskeissä Suomi menetti Karjalan ja Petsamon, Viro koko itsenäisyytensä. Vuonna 1940 Neuvostoliiton joukot valtasivat maan ja se julistettiin osaksi Neuvostoliittoa.

Neuvostoliiton ja Saksan välille vuonna 1941 syttyneen sodan myötä valta vaihtui kolmeksi vuodeksi saksalaisjoukkojen miehittäessä Viron. Vuonna 1944 puna-armeija kuitenkin valloitti maan uudelleen ja alkoivat raskaat vuosikymmenet Viron sosialistisena neuvostotasavaltana.

Neuvostovuodet koettelivat virolaisia monella tavalla. Erityisen mustana ajanjaksona pidetään vuoteen 1953 jatkunutta hirmuhallitsija Josef Stalinin valtakautta. 1940-luvun loppuun mennessä pantiin toimeen kaksi suurta virolaisten maastakarkotusta, joissa "kansanvihollisiksi" katsottuja henkilöitä kyyditettiin vanki- ja työleireille Siperiaan. Viro oli tarkoitus tyhjentää neuvostoliittolaisia uudistuksia vastustavasta kansanosasta ja kylvää jäljellejääneisiin virolaisiin pelonsekaista kunnioitusta uusia vallanpitäjiä ja heidän toimintamallejaan kohtaan.

Kansanvihollisiksi luokiteltiin muun muassa kommunistista yhteiskuntajärjestelmää avoimesti vastustavat kansalaiset, maanomistajat, itsenäiset yrittäjät, aateliset, julkiuskovaiset ja sodan aikana Saksan joukoissa taistelleet. Kaikkia kyydityslistalle päätyneitä ei ensi alkuun tavoitettu, mutta suuri osa lainsuojattomista jäi turvallisuuspalvelu KGB:n haaviin seuraavien vuosien aikana. 

  • Nimensä vaihtanut Endel saapuu 1950-luvun alussa Leningradista Haapsaluun, koska joutuu menneisyytensä takia pakenemaan KGB:tä. Minkä vuoksi turvallisuuspalvelu haluaa vangita Endelin? Pohdi, olisiko Endelillä ollut mahdollisuutta toimia menneisyydessään toisin.
     
  • Oppilaat kiintyvät Endeliin, josta tulee monelle miehen malli. Millaisista oloista arvelet oppilaiden tulevan? Miten päättynyt sota on vaikuttanut heidän perheisiinsä?
     
  • Kuinka kyydityksiä seurannut pelon ilmapiiri näkyy koulun vanhempainkokouksessa, jossa käsitellään Endelin perustamaa miekkailukerhoa?
     
  • Endelin oppilas Jaan asuu ukkinsa kanssa. Eräänä iltana pihaan ajaa auto, josta nousevat miehet vievät ukin mukanaan. Keitä miehet ovat? Mihin ja miksi he vievät ukin? Mistä voit päätellä, että ukki on odottanut miesten joskus saapuvan?