Taidetestaajat
Tämä osio on tarkoitettu Taidetestaajien etäelämyksen yleisötyömateriaaliksi. Osion tehtävät on suunniteltu 45 minuutin mittaisen oppitunnin aikana toteutettaviksi. Tehtävistä on myös mahdollista keskittyä vain muutamaan tarpeen mukaan. Tehtävät sopivat tehtäviksi joko ennen elokuvan katselun, jolloin ne virittävät elokuvan teemaan ja sisältöön tai elokuvan jälkeen, jolloin niitä voi käyttää elokuvan katsomiskokemuksen purkamiseen. |
Kapellimestarin taidot ja vahvuudet
Listatkaa post-it lapuille, mitä vahvuuksia ja taitoja uskotte kapellimestarin tarvitsevan. Kirjoittakaa tusseilla, yksi taito per lappu. Esimerkkejä vahvuuksista ja taidoista löytyy liitteestä.
Kapellimestarin ilmaisu
a) Kuunnelkaa video, jossa neljä erilaista kapellimestaria johtaa orkesterin Beethovenin 5. sinfonian alkuun. Kuunnelkaa video ensin silmät kiinni. Millaisia eroja huomaatte?
b) Katsokaa video nyt silmät auki. Mistä uskotte erojen johtuvan?
Minä kapellimestarina
Kokeilkaa itse kapellimestarina toimimista Googlen Semiconductorin avulla. Tarvitsette vain kannettavan tietokoneen, jossa on webbikamera ja nettiyhteys sekä tarpeeksi ison tilan ja seikkailumieltä. Antakaa jokaiselle kapellimestarille vuoron perään raikuvat aplodit!
(Opettajille lisätietoja Semiconductorista löytyy esimerkiksi Techradarin artikkelista.)
Elokuvallista sinfoniaa
“Elokuvaohjaajana samaistun nuoriin kapellimestareihin sillä elokuvan ohjaaminen vaatii myös luovaa johtajuutta. Ohjaajan työ on näkemyksen näkyväksi tekeminen oman “orkesterin” eli työryhmän avulla.” Kuvailee elokuvan ohjaaja Anna-Karin Grönroos. Pohtikaa yhdessä, mitä ohjaaja tällä voisi tarkoittaa, mitä yhteistä elokuvan tekemisellä ja orkesterin johtamisella voisi olla? Miettikää myös, millaisia järjestelyjä ja millaisia luovia valintoja Orkesterin edessä -elokuvan tekeminen on vaatinut?
Lisä- ja taustatietoa elokuvasta