keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Pariisin vainotut kuvaa toisen maailmansodan viimeisten vuosien tapahtumia ranskanjuutalaisten näkökulmasta. Vuonna 1942 Ranskan viranomaiset karkottivat tuhansia Pariisissa asuneita, erityisesti ulkomailta Ranskaan paenneita juutalaisia kokoomaleireille, joilta karkotetut siirrettiin myöhemmin joukkokuljetuksilla keskitysleireille. Tuhoamisen uhreiksi joutui arviolta 13 000 Pariisin juutalaista, joista 4000 oli lapsia. Pariisissa karkottaminen alkoi juutalaisten joukkokokoamisella suurelle pyöräilystadionille. Elokuvan alkuperäisnimi, La Rafle, viittaa tähän joukkokokoamiseen.

Pariisin vainotut perustuu kokoomaleiriltä lapsena paenneen Joseph Weismannin kokemuksiin. Weismannia haastateltiin jo vuonna 1995. Elokuva on osa Ranskassa viime vuosikymmeninä herännyttä kiinnostusta toisen maailmansodan aikaista menneisyyttä kohtaan. Pariisin vainotut on herättänyt Ranskassa paljon kohua ja sen on todettu kohdistuvan kansakunnan ”sokeaan pisteeseen”, unohdettuun ajanjaksoon ja kipukohtaan, josta on usein vaiettu Ranskan historiankirjoituksessa ja kouluhistoriassa. Elokuvaa on esitetty paljon kouluissa, ja yhtenä tavoitteena on ollut muuttaa käsityksiä Ranskan roolista juutalaisvainoissa. Pariisin vainottujen kohdalla voidaankin puhua aktiivisesta historian kirjoittamisesta – elokuva ei siis ole passiivinen tai puolueeton tapahtumia kuvaava väline, vaan keino tuottaa uusia historiantulkintoja ja nostaa esiin aiemmin pimentoon jääneitä näkökulmia.

Historiaa kirjoitetaan jatkuvasti uudelleen eri näkökulmista, ei vain historiantutkimuksessa tai koulukirjoissa, vaan myös populaarikulttuurissa dokumenteista fiktiivisiin elokuviin ja televisiosarjoihin. Voidaan puhua historiakulttuurista, eli niistä tavoista, joilla menneisyyttä aktiivisesti ylläpidetään ja tuotetaan uudelleen esimerkiksi museoissa, kouluopetuksessa, näyttelyissä ja elokuvissa. Historiaa tehdään ja tulkitaan monella eri tasolla ja eri näkökulmista – ei siis ole olemassa yhtä oikeaa virallista historiaa. Voidaan myös ajatella, että jokainen sukupolvi kirjoittaa oman historiansa ja tulkintansa menneisyydestä.

 

Tehtäviä

1. Verratkaa elokuvaa kouluhistoriasta tuttuihin käsityksiin toisesta maailmansodasta.  Miten käsityksenne muuttuivat (vai muuttuivatko ne) elokuvan katselun jälkeen?

2. Pohtikaa, miten käsityksenne eri aikojen ja maiden historiasta ovat muodostuneet ja muodostuvat elokuvan tai muun audiovisuaalisen aineiston kautta. Pohtikaa yhdessä esimerkkejä suomalaisista ja ulkomaisista elokuvista, dokumenteista tai televisiosarjoista.

3. Toisen maailmansodan ja juutalaisvainojen kuvauksissa toistuu usein lause: ”tämä tarina on tärkeää kertoa, sillä näitä asioita ei saa unohtaa”. Pohtikaa, mitä eri näkökulmia lause sisältää. Miksi Ranskan juutalaisvainoista on alettu puhua julkisuudessa vasta viime vuosikymmeninä?

4. Nyky-Euroopassa on puhuttu paljon uusien rasististen liikkeiden (esim. uusnatsismi) noususta. Myös Suomessa on uutisoitu viime vuosina lukuisista uusista ryhmittymistä, mielenosoituksista tai rikoksista. Pohtikaa, mitä merkitystä Pariisin kadotettujen kaltaisella elokuvalla on nykypäivänä. Miksi elokuva tehtiin juuri nyt?

5. Historiaa voidaan kuvata elokuvissa monella eri tavalla. Historiallinen elokuva voi myös tahallaan hämmentää ja kommentoida historiallisia tapahtumia sekä kirjoittaa niitä uudelleen. Esimerkiksi Sofia Coppolan ohjaamassa elokuvassa Marie Antoinette nuoren 1700-luvun hallitsijattaren vaatevarastoon kuuluvat Converse-tennarit ja elokuvan soundtrack vilisee 1980-luvun New Wave –musiikkia The Curesta New Orderiin. Katsokaa Youtubesta Marie Antoinette –elokuvan traileri. Pohtikaa, miten elokuva yhtäältä osoittaa olevansa historiallinen ja toisaalta sijoittuvansa tiukasti 2000-luvulle. Verratkaa Pariisin vainottujen historiankuvausta Marie Antoinetteen. Mitä eroja/yhtäläisyyksiä löydätte?