keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Mû 2023. Haw Hamburg.

Elokuvan juoni

Muistelkaa yhdessä, mitä elokuvassa tapahtuu. Elokuvien juonta voi tutkia seuraavan juonikaavion avulla: alku, keskikohta, loppu.

ALKU: Kertoo elokuvan päähenkilöistä ja tapahtumapaikasta. Elokuvan alussa ilmenee jokin ongelma tai ristiriita liittyen tarinan päähenkilöön.

  • Pohtikaa elokuvan alun tapahtumia esimerkiksi seuraavien kysymyksien avulla: Mitä elokuvan alussa tapahtuu? Kuka on päähenkilö? Millainen on metsässä oleva veden henki? Miltä metsässä näyttää? Mikä on ongelma?

KESKIKOHTA: Elokuvan tarina etenee ja tapahtumat rakentuvat alkutilanteen pohjalta. Hahmoja esitellään lisää.

Lapsi menee kotiin, jossa sitä vastassa on saukko. Kaikki vesi on lopussa. Lapsi huomaa auringon valossa välkehtivän jäisen ja lumisen vuorenhuipun. Lapsi ja saukko lähtevät hakemaan vettä vuorelta.

LOPPU: Tarinassa tapahtuu jokin yllättävä käänne, jonka jälkeen katsoja voi arvata, kuinka tarina tulee päättymään. Lopussa on usein jotain tunteisiin vetoavaa, jotta katsoja voi myötäelää tarinan päätöksen.

Lapsi ja saukko palaavat vuorelta auttaakseen veden henkeä, mutta heidän mukanaan tuoma vesi on haihtunut, eikä pisaraakaan ole jäljellä. Lapsi suuttuu ensin ja puhkeaa lopulta kyyneliin. Millainen on kyynelten voima? Miten kaikki muuttuu, kun veden henki virkoaa?

2. Taiteilija Malin Neumann

Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja on Malin Neumann, jonka teoksia, piirroksia ja maalauksia voi käydä ihailemassa osoitteessa: http://malin-neumann.de

Ympäristötaidetta

Tehkää retki metsään. Jakautukaa 2-4 hengen ryhmiin. Kerätkää metsässä pudonneita lehtiä, kukkia, oksia, käpyjä, kiviä yms. Rajatkaa noin 1m x 1m -kokoinen alue, johon taiteilette keräämistänne aineksista taideteoksen. Teos voi olla myös – elokuvaan liittyvä kuva, esimerkiksi veden henki, lapsi, saukko tai kierteinen, iso simpukka.