keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Teemapaketti: Anime

Käsite anime viittaa japanilaiseen animaatioon. Japanilainen populaarikulttuuri on levinnyt viime vuosina valtavirtailmiöksi Suomessa ja maailmalla. Alkujaan animen ja japanilaisen populaarikulttuurin harrastaminen kuului länsimaissa alakulttuurien kiinnostuksen kohteisiin, mutta varsinkin internetin kehittymisen myötä animesta on tullut helpommin saatavaa ja tutumpaa myös laajemmalle yleisölle. Animen sisarmedia manga eli japanilainen sarjakuva on myös löytänyt tiensä suomalaisten kirjakauppojen ja kioskien valikoimiin. Monet animet perustuvat juuri mangoihin.

Anime on yllättävän vanha elokuvataidemuoto. Ensimmäiset animeksi määriteltävät animaatiokokeilut tehtiin jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Lyhytanimaatioita tehtiin pala-animaatiotekniikalla. Aluksi animet kertoivat japanilaisiin kansansatuihin perustuvia tarinoita, ja sota-aikana animaatiota hyödynnettiin isänmaallisuuden nostattamisessa. 1960-luvulla televisiosta tuli japanilaisten kotien vakiokaluste, minkä myötä anime siirtyi myös televisioon. 

Suomessa päästiin nauttimaan suomeksi puhutuista vhs-animeista kuten Candy Candy -sarjasta 1980-luvulla. Kotimaisessa televisiossa alettiin esittää 1990-luvulla  japanilaisia lastenanimaatioita, joista suosittuja olivat esimerkiksi Maija Mehiläinen ja Peukaloisen retket. Suomalaisen mediakulttuurin kannalta merkittävin amine on perisuomalaiseksi mielletty televisiosarja Muumilaakson tarinoita (1990), jota tehtiin Japanissa. 

Japanilaisen animen yleisin tekniikka on käsin piirretty kalvoanimaatio. Jotta liike saadaan sujuvaksi, on piirrettävä 12 kuvaa valmista filmisekuntia kohden. Animaatiota tehdessä piirretään ensin storyboard, kuvakäsikirjoitus, joka on kuin sarjakuva, sisältäen pääluonnokset eri kohtauksista sekä juonirakenteen ja dialogin. Tämän pohjalta animoidaan kohtaukset. Hahmosuunnittelija suunnittelee henkilö- tai eläinhahmojen ulkonäön ja liiketavan. Pääanimaattori piirtää kunkin liikkeen alku- ja loppukuvan, joiden välin muut animaattorit luovat liikesarjan eri kohtia täydentävillä piirroksilla. Kuvaus tapahtuu laittamalla useita läpinäkyviä piirroskalvoja päällekkäin (esimerkiki taustapaikka ja sen päälle henkilöhahmot). Ääninäyttelijät ja mahdollinen kertoja äänittävät osuutensa hahmojen suunliikkeisiin sopivasti, ja animaatioon lisätään muut äänitehosteet. Lopuksi lisätään vielä musiikki. 

Katja Valaskiven mukaan suositun Pokémonin tunnuslause ”Gotta catch ’em all” (Ne kaikki on saatava) kuvaa hyvin japanilaisen populaarikulttuurin ja animen viehätyksen ydintä. Loputtomat variaatiot ja muuntuvuus herättävät uutuudenviehätystä, ja animen fantasiamaailma puhuttelee monimutkaistuvassa ja yksilöllistyvässä maailmassa eläviä nuoria kenties paremmin kuin perinteinen Disney-kuvasto. Anime-elokuvien ja -televiosarjojen kertomiin tarinoihin sisältyvä tabujen rikkominen, naishahmojen läsnäolo ja ylipäätänsä erilainen hahmogalleria herättävät nuorten katsojien kiinnostuksen. Kuvallisuuden näkökulmasta animen, mangojen ja japanilaisten tietokonepelien visuaaliset tekijät kuten piirrosjälki vetävät puoleensa. 

Japanilainen populaarikulttuuri, erityisesti anime, sisältää kaikki länsimaisen kirjallisuuden tuntemat lajityypit, mutta lisäksi useita sellaisia, jotka ovat meille uusia. Animeiden teemat vaihtelevat laajasti romanttisesta komediasta science fictioniin sekä urheiluun ja aikuisviihteeseen. Lajityyppejä määritellään sukupuolten ja eri ikäryhmien mukaan hyvinkin tarkasti (esimerkiksi salariman- ja office lady -anime työssäkäyville). 

Kaikki Koulukinon valikoimaan kuuluvat anime-elokuvat löydät kootusti anime-aihetunnisteella.

Teemapaketissa käytetyt lähteet:

•    Kukkulan tyttö, sataman poika -oppimateriaali
•    Katja Valaskivi (2009) Pokemonin perilliset. Japanilainen populaarikulttuuri Suomessa
•    YLE Uutisten 8.11.2013 julkaisema Hayao Miyazakin haastattelu