keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Studio Ghibli on Japanin kuuluisin ja arvostetuin anime-elokuvien tuotantoyhtiö, ja animen suosion kasvu ympäri maailman on monilta osin sen ansiota.

Studio Ghiblin tarina alkaa 1970-luvulta, jolloin animaattoreina työskennelleet Hayao Miyazaki ja Isao Takahata jättivät entisen työpaikkansa, ja kaksikko alkoi tehdä animaatioita useille tuotantoyhtiöille niin animaattoreina kuin myös käsikirjoittajina ja ohjaajina. Vuonna 1984 julkaistiin Miyazakin luomaan mangaan perustuva elokuva Tuulen laakson Nausicaä, jonka saaman suosion myötä Miyazaki ja Takahata perustivat yhdessä Toshio Suzukin ja Yasuyoshi Tokuman kanssa Studio Ghiblin.

Nimi Ghibli heijastaa Miyazakin rakkautta välimeren alueeseen – ghibli on libyan kielinen nimi Välimerellä puhaltavalle tuulelle. Ensimmäiset animaatiotuotannot olivat Miyazakin Naapurini Totoro ja sen kanssa yhdessä tuplanäytöksissä pyörinyt, sisaren ja veljen sota-ajan kohtaloa kuvannut Takahatan Tulikärpästen hauta. Myöhempiä Ghibli-hittejä ovat olleet mm. Porco Rosso, Prinsessa Mononoke, Liikkkuva linna, Ponyo rantakalliolla ja Kukkulan tyttö, sataman poika. 

Taiteellisesti kunnianhimoinen Studio Ghibli ei itse kutsu tuotantoaan animeksi vaan animaatioelokuviksi. Studion elokuvilla on helposti tunnistettava, taianomainen tyylinsä, joka vetoaa sekä nuoriin että vanhempiin katsojiin. Studion tyylille on ominaista voimakasta, sujuvaa liikettä sisältävien kuvien korostaminen piirtämällä mukaan paljon välikuvia liikkeen aloittavan ja päättävän kuvan väliin. Henkilöhahmoissa pyritään enemmänkin realistisuuteen kuin karrikointiin tai liioitteluun. Ghibli-animaatioiden taustapiirustus on huolellista, ne sisältävät runsaasti yksityiskohtia, ja taustat ovat kauniisti vesiväreillä maalattuja.

Eloisasta ja värikkäästä kerronnasta huolimatta tarinoissa käsitellään usein vakavia ja jopa synkkiä teemoja. Muista Japanin anime-studioista poiketen Ghiblillä on vakituinen, kuukausipalkkainen animaattorikunta. Tämä takaa animaatioiden korkean tyylillisen tason. Studio sijaitsee Tokion esikaupunkialueella Mitakassa. Vuonna 2001 Mitakaan avattiin Ghibli-museo, joka esittelee studiota ja sen teoksia, animointitekniikkaa sekä muita animaation mestareita ulkomailta. Pitkien animaatioelokuvien ohella studio on tuottanut musiikkivideoita, animoituja TV-mainoksia sekä lisäksi lyhyitä animaatioita, joita näytetään vain Ghibli-museossa. 

Studio Ghiblin maine perustuu suurelta osin sen perustajajäsenen ja tunnetuimpien elokuvien ohjaajan, Hayao Miyazakin, lahjakkuuteen. Miyazaki on työskennellyt usean animen ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana. Hän on piirtänyt myös mangaa ja kertonut kuvin luomisen olevan hänen suurin intohimonsa elokuvien ohjaamisen sijaan. Miyazakin elokuvien keskeisiä teemoja ovat lentäminen, sodan kauheudet sekä luonnon ja teknologisen kehityksen ristiriitainen suhde. Elokuvissa tasapainottelevat japanilainen ja eurooppalainen kulttuuri. Monissa Miyazakin ja Studio Ghiblin elokuvissa vastoinkäymisiä kohtaava tyttö kerää rohkeutensa ja ottaa vastuun vaikeuksien voittamisesta. 

Vaikka usein Studio Ghibli vaikuttaa synonyymiltä Hayao Miyazakille ja hänen elokuvilleen, myös studion muiden ohjaajien töistä löytyy mestariteoksia. Isao Takahata tuo elokuvissaan esiin arkista elämää koskettavalla realismilla, ja nuorempaa polvea edustava isä-Miyazakin poika Goro on jo osoittanut kykynsä tarinankertojana. 

Koulukinon valikoimiin kuuluvat Studio Ghiblin elokuvat löydät anime-aihetunnisteen kautta.

Vinkki! Tutustu myös Koulukinon Media-avaimen artikkeliin Studio Ghibli – Opas perheille.