keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU
© 2018 Twentieth Century Fox FIlm Corp. All Rights Reserved.

Ilmastonmuutos ja muut katastrofit

Ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofit toistuvat yhä uudestaan esimerkiksi elokuvissa The Day after Tomorrow (2004) ja 2012 (2009). Postapokalyptisista elokuvista mainittakoon Mad Max -elokuvat (1979-1985, 2015) ja Waterworld (1995), jossa ihmiset asuvat laivoissa mannerjäätiköiden sulaessa ja maanpinnan kadotessa. Ihmiskunta pyrkii ajoittain pelastamaan maapalloa tuhoutumasta. Snowpiercer-elokuvan (2013) päähenkilöt yrittävät pysäyttää maapallon lämpenemisen, mutta epäonnistuvat siinä niin, että uusi jääkausi alkaa ja harvalukuinen eloonjääneiden joukko matkaa junassa lohduttomissa olosuhteissa. Geostorm (2017) pyrki ratkaisemaan ilmasto-ongelmat satelliittiteknologialla toteutetulla välineistöllä. Elokuvassa Viimeisellä rannalla (On the Beach, 1959) kaikki toivo on sitä vastoin mennyttä: elämme viimeisiä hetkiä ydintuhon jälkeisessä Australiassa.

Luonnonkatastrofien lisäksi erilaiset panepidemiat uhkaavat ihmiskuntaa, kuten The Darkest Mindsissa ja elokuvissa I Am Legend (2007), 28 Weeks Later (2007), 12 apinaa (12 Monkeys, 1995) ja World War Z (2013). Zombiet seikkailevat viimeksi mainitun lisäksi muun muassa George A. Romeron kulttiklassikossa Night of the Living Dead (1968), Resident Evil -elokuvissa (2002-2016) sekä Z Nation -leffassa (2017). Elokuvassa Daybreakers (2009) pääosassa ovat vampyyrit. Joskus ihminen on ihmisen pahin vihollinen. Cormac McCarthyn kirjaan perustuva Tie (The Road, 2009) kuvaa isän ja pojan matkaa maailmassa, jossa ilmakehän tuhoutuessa ihmiset ovat selviytyäkseen rikkoneet kaikki ihmisyyden lait ryhtymällä muun muassa kannibaaleiksi. Myös José Saramagon Kertomus sokeudesta -romaanin filmatisoinnissa (2008) sivistyksen ohut pintakerros repeää täysin.

Avaruudesta tullut uhka ilmenee joko aliensien, asteroidien ja komeettojen muodossa – tai auringon sammuessa, kuten elokuvassa Sunshine (2007). Ulkopuolista uhkaa on koettu mm. elokuvissa Deep Impact (1998), Armageddon (1998), Signs (2002), Invasion of the Body Snatchers (1956),  Melancholia (2011) sekä Independence Day (1996 ja 2016). Eräs uhka sivilisaatiolle ovat apinat: ensimmäinen Apinoiden planeetta -elokuva tuli teattereihin jo 1968.

Maapallon liikakansoitusta käsitteleviä elokuvia on muun muassa P.D. Jamesin romaaniin (1992) perustuva, Alfonso Cuaronin ohjaama Ihmisen pojat (The Children of Men, 2006), jossa ihmisistä on tullut hedelmättömiä ja koko laji on lähestymässä sukupuuttoa. Tätä ennakoi yhteiskunnallinen romahdus, terrorismi ja luonnon tuhoutuminen. Lisäksi laiton siirtolaisuus kukoistaa. Afrikkalainen siirtolaisnainen on ensimmäinen ihminen 19 vuoteen, joka on raskaana. Myös Margaret Atwoodin Orjattaresi käsittelee tätä aihetta: mitä tehdä, kun lapsia ei enää synny. What Happened to Monday -elokuva (2017) kuvaa ylikansoittunutta yhteiskuntaa, jossa vallitsee yhden lapsen politiikka: vain vanhin lapsi jätetään henkiin, muut vaivutetaan ikiuneen ja horrokseen. Kulttiklassikko Soylent Greenissä (1973) liikakansoituksen ongelmat maapallolla on ratkaistu tekemällä kuolleista ihmisistä ravintoa eläville. Christopher Nolanin Interstellarissa (2014) maaperä on käynyt miltei hedelmättömäksi, ja ratkaisua ihmiskunnan eloonjäämiseen lähdetään etsimään vierailta planeetoilla.

Syyttömyyden dilemma

Terry Gilliamin Brazil (1985) on dystooppinen satiiri byrokraatista, joka pyrkii korjaamaan hallinnollista virhettä, mutta josta tuleekin valtion vihollinen. Samaten Judge Dreddin (1995) ja Minority Reportin (2002) päähenkilöitä syytetään rikoksista, joita he eivät ole tehneet. Myös Dark City (1998) käsittelee paranoidisesti syyttömyyden tilaa. Franz Kafkan postuumisti 1925 julkaistu ja Orson Wellesin 1962 ohjaama Oikeusjuttu (The Trial) kertoo Josef K:n syyttömyydestä/syyllisyydestä ja päättyy tämän teloituksen ilman, että hän saa koskaan edes tietää rikostaan.

Yhteiskunnallinen epätasa-arvoisuus

Yhteiskunnan rakenteet ovat dystopiassa sortuneet, mikä mahdollistaa eliitin ylivallan ja tavallisten kansalaisten kurjistumisen. Muun muassa elokuvassa In Time (2011) aika on rikkaille suotua valuuttaa, jota köyhillä ei juurikaan ole. The Island -leffan (2005) ankeassa todellisuudessa elävät yksilöt halajavat voittaa pääsyn utopistiselle saarelle, joka paljastuukin joksikin aivan muuksi. Gattacassa (1997) DNA määrittelee ihmisen arvon ja kohtalon ja The Thinning -elokuvassa (2016) peukaloidut soveltuvuustestit ratkaisevat, teloitetaanko nuoret vai jatkavatko he elämäänsä eliitin parissa. Kazuo Ishiguron romaaniin perustuva Ole luonani aina -elokuvassa (Never Let Me Go, 2010) lapset varttuvat terveyttä vaalivissa laitoksissa ja aikuistuessaan joutuvat elintenluovuttajiksi.

Teknologian uhkakuvat

Mitä ihmiskunta tekee, kun luomamme teknologia tulee meitä älykkäämmäksi ja alkaa hallita ihmisiä? Kuvauksena tekoälyn ja ihmisen välisestä ristiriidasta toimii esimerkiksi Stanley Kubrickin oikukas Hal-tietokone elokuvassa 2001: Avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey, 1968). Wachowski-sisarusten Matrix-trilogia (1999-2003) mullisti genren teknisellä toteutuksellaan ja syvällisellä filosofiallaan kyseenalaistamalla todellisuuden Platonin luolavertauksen tapaan.

Philip K. Dickin Do Androids Dream of Electric Sheep? -romaaniin perustuvassa Ridley Scottin elokuvassa Blade Runner (1982) sekä Denis Villeneuven Blade Runner 2049:ssa (2017) jahdataan maailmanlopun tunnelmissa androideja, jotka joskus olivat ihmiskunnalle hyödyksi. Lisäksi ihmisen, koneiden, keinoälyn ja robotiikan suhdetta pohditaan elokuvissa A.I. – Tekoäly (Artificial Intelligence, 2001), Terminaattori-leffat (1984 – 2015), I, Robot (2004), Ex Machina (2014), RoboCop (1987, 2014) ja loppuratkaisultaan yllättävä Extinction (2018).

Mielenhallinta

Mielenhallintaa harjoitetaan dystopiassa paitsi vallankäytöllä, myös huumeilla. Aldous Huxleyn tieteisromaaniin perustuvassa elokuvassa Uljas uusi maailma (1998) yhteiskunta on jaettu eri luokkiin keinotekoisesti luotujen kykyjen mukaan. Totalitaristisessa yhteiskunnassa vallitsee soma-huumeen vaikutuksesta täydellinen tottelevaisuus ja auvoisa onni. Korkeakulttuuri, taide, uskonto ja historia on pyyhitty pois ihmisten mielistä. Tiedotusvälineisiin on palkattu asiantuntijoita muuntamaan totuutta erilaisia tarkoituksia edistäviksi propagandistisiksi piiloviesteiksi. Myös Equilibrium- (2002) sekä The Giver (2014) -elokuvissa ihmisten itsenäistä ajattelua on tukahdutettu huumeilla, jotta kontrolli ja illuusio täydellisestä onnellisuudesta saavuttaisiin.

Television ja tiedotusvälineiden synnyttämiä uhkakuvia on kuvattu muun muassa elokuvissa Rollerball (1975) ja Juokse tai kuole (The Running Man, 1987) sekä David Cronenbergin ohjaamassa Videodromessa (1983). Kun televisio-ohjelmat ja todellisuus käyvät liian tylsiksi, on keksitty uusia formaatteja, joissa kyse on elämästä ja kuolemasta: todellisuus on vääristynyttä tosi-tv-peliä. Myös Ray Bradburyn kirjoittamassa ja François Truffautin ohjaamassa Fahrenheit 451 -elokuvassa (1966) interaktiiviset tositelevisio-ohjelmat ovat syrjäyttäneet kirjat, ja palomiesten tehtävänä ei ole sammuttaa tulipaloja vaan polttaa kirjoja. Peter Weirin ohjaustyö The Truman Show (1998) kertoo miehestä, joka elää koko elämänsä tarkkaan orkestroidussa televisiokuplassa, utopistisessa Onnelassa, jossa mikään ei ole totta.

Ehkä hieman yllättäen The LEGO Movie (2014) on legoukkeleiden toteuttamaa dystopiadraamaa ja täynnä alitajuntaan vetoavia, tiedostamattomia piiloviestejä.  Maineikkain piiloviestejä käsittelevä elokuva lienee aikoinaan vähälle huomiolle jäänyt John Carpenterin They Live (1988), jossa todellisuus näyttäytyy tarinan sankarille toisenlaisena erityisten aurinkolasien läpi: koko yhteiskunta ja sen kaikki kulttuuri-ilmiöt, mainokset, televisio ja viestimet ovat täynnä alitajuntaan vaikuttavia piiloviestejä, joilla hallitaan massojen käyttäytymistä, ja suurin osa eliittiluokasta on itse asiassa alien-matelijoita.

Toivonpilkahduksia dystopian valtatiellä

Lois Lowryn kirjaan perustuvassa The Giver -elokuvassa (2014) yhdellä ihmisellä sekä hänen oppilaallaan on tehtävänä toimia ihmiskunnan muistojen vaalijana. Yhteiskunnan tavoitteena on näillä keinoin poistaa maailmasta kaikki ikävät muistot, toisaalta ihmiset eivät näe enää värejä eivätkä koe suuria ilon tunteita. Elokuvan/kirjan sankari onnistuu pakenemaan tätä kohtaloa. Myös The Book of Eli -elokuvan (2010) apokalyptisissä tunnelmissa pyritään säilyttämään viimeinen viipale ihimillisestä sivistyksestä vaalimalla ja suojelemalla mystistä kirjaa. Lisäksi kirjat näyttelevät pääosaa Fahrenheit 451 -elokuvan/kirjan loppukohtauksessa: kaikkia kirjoja ei onnistuta polttamaan, vaan osa ihmisistä asettuu yhteiskunnan ulkopuolelle. Jokaisen tavoitteena on opetella ulkoa yksi kirja, joka siirtyisi jälkipolville.