keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Oppimateriaalin teemoja: Kotouttaminen, siirtolaisuus, globaali vastuu, Euroopan siirtolaispolitiikka

Synopsis: The Good Lie on koskettava ja lämmin tarina toivosta, kulttuurieroista ja kotoutumisen haasteista. Vietettyään 13 vuotta pakolaisleirillä kolme sudanilaista miestä saa mahdollisuuden uuteen alkuun Atlantin toisella puolella. Heidät ottaa vastaan sosiaalityöntekijä Carrie Davis (Reese Witherspoon), jonka tehtävänä on auttaa miehiä sopeutumaan amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Uraohjus Carrie on tottunut siihen, että asiat hoidetaan tehokkaasti eikä työasioita oteta turhan henkilökohtaisesti. Mutta nuorten afrikkalaisten miesten kohtalot ja heidän kohtaamansa haasteet byrokratian rattaissa muuttavat hänen ajattelutapansa – ja elämänsä.

Vuonna 1983 alkanut sisällissota jätti Sudanissa lukemattomia lapsia orvoiksi. Nuoret sodan uhrit matkustivat jalan tuhansia kilometrejä päästäkseen turvaan naapurivaltioihin. Elokuva pohjautuu näiden ”Sudanin kadonneiden lasten” tositarinoihin. Rooleissa nähdään sudanilaissyntyisiä näyttelijöitä, joiden oma tausta lapsisotilaina ennen maasta pakenemista heijastelee elokuvan tarinaa. 

Oppimateriaali on opettajan tietopaketti siirtolaispolitiikasta. Oppimateriaalin lopusta löytyvät keskeiset käsitteet selityksineen. Elokuva sopii yläkoululaisille ja lukiolaisille alustamaan esimerkiksi kotouttamisen ja siirtolaisuuden eri puolien pohtimista.

Oppimateriaalin ovat laatineet IOM Helsingin työntekijät.

Vuonna 1951 perustettu Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM on alallaan tärkein hallitustenvälinen järjestö. Nykyisellään järjestössä on mukana 156 jäsenvaltiota ja 10 tarkkailijavaltiota sekä monia kansalaisjärjestöjä. Suomi on ollut IOM:n jäsenvaltio vuodesta 1991 lähtien.

IOM:n tavoite on edistää ihmisläheistä ja hallittua siirtolaisuutta. IOM edistää kansainvälistä yhteistyötä siirtolaisuusasioissa, tukee ihmisoikeuksia kunnioittavaa siirtolaisuuspolitiikkaa ja lainsäädännön kehittämistä, osallistuu keskusteluun ja neuvoo siirtolaisuusasioissa, sekä avustaa maahanmuuttajia ja siirtolaisia.

Lisää tietoa opettajalle.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaali on julkaistu vuonna 2015. Linkit on tarkistettu 1.4.2015.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

The Good Lie

Tilattavissa elokuvateatteriin

The Good Lie on koskettava ja lämmin tarina toivosta, kulttuurieroista ja kotoutumisen haasteista.

Alkuperäinen nimi:
The Good Lie
Julkaisuvuosi:
2014
Pituus:
110 min.
Genre(t):
Levittäjä:
Cinemanse
Tuotantomaa(t):
Ohjaus:
Philippe Falardeau
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Reese Witherspoon, Arnold Oceng, Emmanuel Jal ja Ger Duany
Nimi ruotsiksi:
THE GOOD LIE