keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU
Photo Courtesy of Fox Searchlight Pictures.

Tolkienin lahjakkuus kielten opiskelussa tulee esille King Edwardin koulussa . Kieli ja sen merkitykset ovat yksi elokuvan läpi leikkaavista teemoista.

Tolkien luki ensimmäisen kerran Kalevalan 18-vuotiaana. Siitä lähtien hän oli kiinnostunut suomen kielestä ja osasi lukea ja puhua sitä auttavasti. Tolkien otti suomesta elementtejä teostensa haltiakieleen eli quenyaan. Pelisuunnittelija Mike Pohjolan mukaan Quenya muistuttaa Pohjois-Norjassa puhuttua suomea eli kveeniä.  Haltiakieli on sekoitus latinaa, suomea ja kreikkaa. Elokuvassa Tolkien huutelee päihtyneenä ”Joukahainen! Sampo! Väinämöinen!”

Tolkien opiskelee aluksi vaihtelevalla menestyksellä klassista kirjallisuutta. Hän innostuu tosissaan opinnoista kohdatessaan inspiroivan filologian professori Wrightin, joka opastaa Tolkienin tutkimaan kieliä. Filologia eli kielitiede on oppiaine, joka tutkii kielen, tekstien ja kulttuurien välistä yhteyttä. Perinteisesti, kuten elokuvan kuvaamana aikana, on tutkittu vanhoja taruja ja saagoja ja perinteistä kulttuuria, mutta nykyisin voidaan filologiassa tutkia myös modernia kielenkäyttöä ja kulttuuria. Filologiaa voi opiskella useassa suomalaisessa yliopistossa.

Tolkien käytti kielitieteen opintojaan apuna luodessaan historian, kielet, maantieteen, sukupuut ja koko oman maailmansa, fantasiamaailma Keski-Maan. Vastaavia, kokonaisia fantasiamaailmoja omine historioineen, etnisine ryhmineen ja kielineen ovat vaikkapa Game of Thronesin keskiaikaa muistuttava maailma, tai vaikkapa kotimainen Muumilaakso. Jotta teokseen luotu maailma olisi uskottava, sille on luotava oma logiikkansa, historiansa, tapansa, kulttuurinsa ja sääntönsä. Se on siis suljettu maailma, jolla ei ole mitään tekemistä tosimaailman kanssa, joskin sen kertomuksissa ja teemoissa käsitellään usein samoja teemoja kuin tosimaailmassa. Huolella luotu maailma sallii myös muunnelmat ja jatkumot teoksille, ja usein saatetaan tehdä prequel eli palataan aikaan ennen ensimmäistä julkaistua teosta.

1.  Kahvilakohtauksessa Tolkien ja Edith kiistelevät kielen ja sanojen merkityksestä. Mistä he puhuvat? Mitä muita kieleen liittyviä keskusteluja elokuvassa käydään?

2. Keskustelkaa eri kirjojen ja elokuvien esittämistä fantasiamaailmoista, joille on luotu niiden oma historia, heimot, kenties kieletkin. Miten ne on rakennettu?