keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Indiana Jonesin lisäksi elokuvasta tulevat mieleen Pirates of the Caribbean -seikkailut. Niissäkin esiintyy tärkeitä naishahmoja, mutta vain sivuosissa. Useimmiten päähenkilönä on mies, jota nainen avustaa tai ehkä työskentelee yhdessä tämän kanssa. Toinen Adèlen kaltainen, aktiivinen ja itsenäinen sankaritar on esimerkiksi Lara Croftin hahmo. Ennen Tomb Raider -toimintaelokuvaa Lara Croft tunnettiin samannimisen videopelin sankarina.

Myös Adèle on itsenäinen toimija, joka ei turhia säikähdä. Ajan ihanne oli vaatimaton, kotona lapsia hoitava nainen, joka ei osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun. Adèle taas toimii ammatissa eikä anna minkään asian rajoittaa tekemisiään. Hän matkustaa yksin kaukaisiin maihin eikä pelkää olla eri mieltä valtaapitävien kanssa. Adèlen ei kuitenkaan tarvitse olla ”hyvä jätkä” ollakseen uskottava – hän pistää monen miehen pään pyörälle vetovoimaisella olemuksellaan. Tarpeeksi kovan paikan tullen hän uskaltaa myös itkeä.

Mitä ongelmatilanteita Adèle kohtaa sukupuolensa takia?

Egyptissä hänen osallistumistaan haudan tutkimiseen vastustetaan, muumioiden on vaikea ottaa vastaan tehtävää naiselta

Miten hän ne selvittää?

Olemalla muita nokkelampi ja nopeampi, vetoamalla tunteisiin ja inhimillisyyteen