keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Laittomaksi siirtolaisuudeksi kutsutaan siirtolaisuutta, jossa ihminen on maassa ilman asianmukaisia dokumentteja ja lupia. Laittomaan siirtolaisuuteen liittyy eri vaiheita laittomasta maahantulosta laittomaan työskentelyyn ja oleskeluun. Laittomien siirtolaisten tilastointi on luonnollisesti hankalaa, mutta EU-maissa heitä arvioidaan olevan 200 000–400 000 laitonta maahanmuuttajaa.

Katso lisätietoa WikipediastaSamasta osoitteesta löytyy kirjallisuuslista, jonka avulla voi syventää tietoja. Nimenomaan MeksikostaYhdysvaltoihin suuntautuvasta siirtolaisuudesta löytyy tietoa esimerkiksi täältä.

  • EU-maissa laittomia siirtolaisia on eniten eteläisessä Euroopassa. Pohtikaa ongelmaa Suomen kannalta. Onko Suomessa tällaista ongelmaa, jos on niin miten se ilmenee?

Vapaa liikkuvuus -verkosto Facebookissa

Yleistä siirtolaisuudesta ja kulttuurien kohtaamisesta:

Alitolppa-Niitamo, Anne 1993: Kun kulttuurit kohtaavat. Matkaopas maahanmuuttajien kohtaamiseen ja kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen. (tietoa mm. kulttuurien välisestä kommunikaatiosta ja siirtolaisuuden psyykkisistä vaikutuksista.)