keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

 

a) Mikä on elokuvan keskeinen ristiriita, eli miten luodaan jännite, joka saa katsojan kiinnostumaan tapahtumien kulusta? (Pääristiriita on ympäröivän yhteiskunnan ja kahden eristyksissä eläneen miehen kohtaaminen, johon miehet osittain pakotetaan. Elokuva keskittyy seuraamaan miesten sopeutumista ja sosiaalistumista yhteiskunnan jäseniksi.) 
 
b) Elokuvan alussa Elling kertoo vaiheistaan ja käy ilmi, että hän olisi äitinsä kuoleman jälkeen halunnut jäädä kotiinsa: ”Halusin vain olla rauhassa.” Hänet kuitenkin viedään hoitolaitokseen poliisivoimin. Arvioikaa viranomaisten ratkaisun tarpeellisuutta. (Ellingin kotiympäristö ja kaappiin piiloutuminen kielivät 
katsojalle hoidon tarpeesta, mutta hänen sanansa, kertojanäänensä, alussa ovat ristiriidassa kuvan kanssa.)
 
c) Pohtikaa, missä yhteyksissä kuka tahansa voi joutua elokuvan henkilöiden tapaan kohtaamaan aivan uuden, oudon tilanteen. Millaisia selviytymisstrategioita ihmisillä yleensä on? Mitkä ovat Ellingin ja Kjell Bjarnen selviytymiskeinoja? Arvioikaa niitä.