keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Naisten aseman kehittyminen Suomessa ja Marokossa

Suomessa naisten asema koheni merkittävästi vasta 1900-luvulla. Vuonna 1906 naiset saivat Suomessa äänioikeuden valtiollisissa vaaleissa, mutta vasta vuonna 1917 äänioikeuden myös kunnallisvaaleissa.

Vasta vuonna 1930 naimisissa olevista naisista tuli täysivaltaisia kansalaisia ja he saattoivat määrätä omasta omaisuudestaan. Siihen asti aviomies oli ollut vaimonsa huoltaja.

Naisten asemaa edistävistä lakimuutoksista kaikkein viimeisimpiä ovat naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät säädösmuutokset. Raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin 1990-luvun puolivälissä, mutta vasta vuonna 2010 lähisuhteessa tapahtunut väkivalta muuttui rikokseksi jossa poliisilla on tutkintapakko. Puolustuskyvyttömän, esimerkiksi sammuneen, nukkuvan tai vammaisen henkilön raiskaus tunnistettiin raiskaukseksi vasta 2011. Tätä ennen sitä käsiteltiin seksuaalisena hyväksikäyttönä, josta tyypillisin rangaistus oli sakko. Edelleen seksuaalirikoslainsäädännössä on ihmisoikeusnäkökulmasta lukuisia puutteita, joihin Amnesty on kumppanijärjestöineen vaatinut muutosta. Keskeinen puute on se, että seksuaalirikosten vakavuus määritellään käytetyn fyysisen väkivallan mukaan, eikä alle 18-vuotiaan raiskausta automaattisesti tutkita törkeänä. Seksuaalirikoksissa on tyypillistä, että uhri lamaantuu, erityisesti jos uhri on lapsi tai nuori, eikä fyysistä väkivaltaa tarvita rikoksen suorittamiseen. Vuonna 2010 hallitus hyväksyi Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelman. Ohjelma päättyi vuonna 2015.

Suomessa väkivaltaa tutkitaan ja tilastoidaan kattavasti. Tästä syystä tiedämme, että väkivalta on sukupuolittunutta. Erillisessä liitteessä on tilastopoiminta, joka kertoo tyypillisesti tyttöihin kohdistuvan väkivallan olevan luonteeltaan seksualisoitunutta.

Marokossa naisiin kohdistuvasta väkivallasta on tilastotietoa vähemmän kuin Suomessa. Toisaalta poliittisia ohjelmia, joilla naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjutaan, on lukumääräisesti useampia kuin Suomessa. Naisten oikeuksia valvova komitea on kuitenkin huomauttanut, että ohjelmien toimeenpano on Marokossa puutteellista. Esimerkiksi Marokon maaseudulla asuvien naisten poliittisten ja kansalaisoikeuksien toteutuminen vaatii YK:n naisten oikeuksien mukaan erityistoimenpiteitä, muutoin ne jäävät vain ohjelmakirjauksiksi ilman todellisia vaikutuksia. YK:n naisten oikeuksien komitea vaatii erityisesti maaseudulla asuvien naisten henkilöllisyyden dokumentoinnin tehostamista, väkivallan uhrien ja raskaana olevien naisten pääsyä terveyspalvelujen piiriin ja lapsiavioliitot kieltävän lain valvonnan tehostamista.

Marokon lainsäädäntö, ml. rikoslaki, syrjii naisia eikä tarjoa riittävää suojaa väkivallalta. Vaikka Marokon ylähuoneen lakivaliokunta on vuoden 2013 tammikuussa hyväksynyt ehdotuksen muuttaa rikoslain kohtaa (art. 475), joka estää raiskaajan tuomitsemisen mikäli hän menee naimisiin raiskauksen uhrin kanssa, rikoslaki vaatii laajempaa ja syvällisempää uudistamista. Rikoslain tulisi suojella yksilön itsemääräämisoikeutta ja varmistaa, että rikokset tutkitaan tehokkaasti ja uhrit saavat oikeutta ja hyvityksen. Nykyisellään Marokon rikoslaki heijastaa yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita, jotka määrittävät naisen ihmisarvon ”kunnian” tai ”säädyllisyyden” käsitteiden kautta.

Marokossa on kuitenkin viime vuosina otettu edistysaskeleita ja säädetty lakeja, joiden tavoitteena on poistaa köyhyyttä ja parantaa naisten asemaa sekä lisätä demokratiaa. Vuonna 2004 säädettiin perhettä ja perheen perustamista koskeva laki moudawana, jonka tavoitteena oli naisten oikeuksien vahvistaminen perhelainsäädännössä. Vuonna 2011 perustuslakiin kirjattiin, että miehet ja naiset nauttivat tasa-arvoisesti samoista kansalais- ja poliittisista oikeuksista, taloudellisista, sosiaalisista, kulttuurisista ja ympäristöoikeuksista sekä näihin liittyvistä vapauksista. Käytäntö muuttuu kuitenkin hitaasti.  Naisten heikko asema ja erityisesti köyhien naisten syrjäytyminen ja yhteiskunnan marginaalissa oleminen eivät ole kuitenkaan vain Marokon ongelmia, vaan samoja ongelmia esiintyy eri puolella maailmaa. Naisten koulutus, työllistäminen ja tiedonjako liittyen heidän oikeuksiinsa ovat avainasemassa naisten aseman parantamisessa.

Lainsäädännön muokkaaminen siten että se vastaa kansainvälisiä ihmisoikeusnormeja ei yksin riitä varmistamaan että naisten oikeuksia kunnioitetaan ja suojellaan. Lakireformin lisäksi, Amnesty vaatii Marokon viranomaisia noudattamaan CEDAW-sopimuksen mukaisia velvoitteitaan toimia poistaakseen sukupuolten tasa-arvon estäviä käytäntöjä ja asenteita.

Lisätietoa: 1.3.2013 Yhteenveto – kiireellisiä lakiuudistuksia tarvitaan naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi