keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Eläimet kuvaamassa ihmisyhteiskuntaa

Eläinten kuvaamista ihmisenkaltaisena kutsutaan antropomorfismiksi. Meillä on taipumus nähdä eläimet samanlaisina kuin ihmiset ja eläimiä onkin usein kuvattu taiteessa, sarjakuvissa, animaatiossa ja kirjoissa puhumassa ja käyttäytymässä kuin ihmiset. Monet Disney-yhtiön animaatiot ovat juuri tällaisia. Myös oma lemmikki mielletään usein ihmisenkaltaisena. Eläintutkijoiden mukaan eläimillä on kuitenkin omanlainensa tietoisuus.

1. Mitä vaaroja siitä on, jos eläimet mielletään ihmisenkaltaisiksi? Onko se aina oikea tapa suhtautua eläimiin?

Allegoria

Sadut ja kertomukset ovat usein allegorioita, joissa sadunomaisesti, fantasialla tai eläinhahmoin kerrotaan tarina, joka viittaa oikeasti ihmisiin ja ihmisten yhteiskuntaan. Tätä voidaan tehdä ihmistenkin avulla: esimerkiksi sijoittamalla valtataistelu menneisiin aikoihin voidaan kuvata ja kommentoida jotain juuri menossa olevaa konfliktia, tai pienen kylän konfliktin kautta kuvata itse asiassa koko yhteiskuntaa ja sen valtarakenteita.

Esimerkiksi japanilainen animaatioelokuva Pom Poko kuvaa pesukarhuyhteisöä taistelemassa asuintilastaan rakennusprojektia vastaan. Elokuva kuvaa todellista rakennusprojektia Tokion esikaupungissa ja sen laajenemista perinteisiin maanviljelyskyliin. Elokuvassa vastarintaan käy kuitenkin kansalaisaktiiviliikkeen sijaan eläinyhteisö. Ohjaaja Isao Takahata on sanonut elokuvansa heijastelevan myös Japanin 1960-luvun opiskelijaliikkeen sekavaa historiaa.

Taiteessa eläinten avulla on parodioitu ihmiskuntaa jo pitkään: esimerkiksi japanilainen keskiaikainen rullapiirros Chōjū-jinbutsu-giga kuvaa sammakoita, jäniksiä ja apinoita käyttäytymässä kuin ihmiset. Myös George Orwellin kirja Eläinten vallankumous on allegoria vallankumouksen vaikeudesta jokaisen pyrkiessä valta-asemaan.

2. Miksi allegoriaa, eli fantasiaa käytetään avuksi kuvatessa todellisia tapahtumia ja yhteisöjä? Onko kirjailijalla tai elokuvaohjaajalla aina mahdollisuus kertoa suoraan ajankohtaisista tapahtumista? Tuleeko teille mieleen muita tarinoita, elokuvia tai TV-sarjoja, joissa näette allegorian tapaisia piirteitä?

3. Millaisia allegorisia piirteitä Isle of Dogs -elokuvassa on?