keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Kahden auringonlaskun välissä (Ljósbrot, 2024). Kuva: Cinemanse Oy

Elokuvan keskeisin teema on läheisen äkillinen menettäminen ja siitä seuraava shokki. Aiheen rankkuutta lisää onnettomuudessa menehtyvän henkilöhahmon nuori ikä. Elokuvan aihe saattaa koskettaa osaa opiskelijoista omakohtaisesti, mikä on tärkeää huomioida tehtäviä tehdessä.  

Materiaali jakautuu kolmeen osaan. Kriisiä, menetystä ja surua käsittelevässä osioissa tarkastellaan elokuvaa psykologian näkökulmasta. Osioon sisältyy tiedonhaun tehtävä sekä kysymyksiä elokuvan teemasta keskustelemisen tueksi. Toisessa osiossa perehdytään tarkemmin elokuvan henkilöhahmoihin toiminnallisten tehtävien avulla. Osiossa käsitellään elokuvan henkilöhahmojen kautta myös seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta. Kolmannessa osuudessa taas syvennyttään elokuvakerronnallisiin keinoihin ja harjoitellaan elokuvailmaisua kuvaamalla oma elokuvakohtaus. Harjoituksen voi vaihtoehtoisesti toteuttaa myös valokuvauksen tehtävänä.