Ijäsmäinen elokuva
Matti Ijäs on 62-vuotias elokuvaohjaaja, suomalaisten tarinoiden kertoja. Ijäs opiskeli Tampereen yliopistossa radio- ja tv-linjalla ja suoritti tutkinnon tiedotusopista mutta vasta muutettuaan Turkuun, hän päätyi tekemään televisiota aina lastenohjelmista laulu- ja viihdeohjelmiin. Tuota aikaa Ijäs itse kutsuu puhtaaksi käsityöksi, alkeelliseksi ja kömpelöksi, mutta kivaksi ajaksi. “Kulttuurielämä oli 70-luvulla – vaikka sitä kuinka moititaan pönötyksen ja tylsyyden ajaksi – hauskaa touhua. Poliittiset linjat olivat tylyjä, varsinkin vasemmiston sisällä. Mutta nykyää työn ja pääoman ristiriita on yhä oleellisempi. Se mitä silloin ounasteltiin on nyt läsnä” Ijäs pohtii.
Painokkaampi siirtyminen ohjaamiseen tapahtui vuosikymmenen lopulla, aiheet ja teemat laajenivat ja syvenivät, henkilökohtainen ote ja kosketus alkoivat jäntevöityä ja Ijäs muutti Helsinkiin.
Merkittävät tv-työt, kuten Painija, Katsastus ja Pala valkoista marmoria sekä elokuvat Sokkotanssi ja Haaveiden kehä ovat tehneet ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Ijäksestä käsitteen. Onkin alettu puhua niin sanotusta Ijäsmäisestä elokuvasta. Ijäs on tehnyt elokuvia Suomesta ja suomalaisuudesta viidellä vuosikymmenellä. Matti Ijästä onkin kutsuttu kaikista elokuvaohjaajista suomalaisimmaksi.
"Matti Ijäs on suomalaisin kaikista ohjaajista ja siksi ainutlaatuinen ja mahdoton jäljitellä", luonnehtii ohjaaja Aki Kaurismäki HS:lle lähettämässään sähköpostissa ("Ujo mies puhuu rakkaudesta", HS 22.12.2012).
Suomen kansallisfilmografiaa lainaten: “se Suomi joka näyttäytyy Matti Ijäksen elokuvissa viiltävän kauniina ja riutuvana, eläväisenä ja samalla tukahdutettuna, inhimillisenä ja aitona mutta ihmisten tavoin kuolevaisena, muodostuu kokonaiskuvaksi, jonkinlaiseksi ristiriitaisen kipeäksi mutta samalla jaloksi heijastumaksi maastamme keskellä ajan liikkeitä.”
-
Voiko Ijäs tai ylipäätään kukaan muukaan elokuvantekijä rakentaa suomalaista identiteettiä ja vaikuttaa näin siihen mitä ihmiset ajattelevat suomalaisuutena? Ovatko suomalaiset elokuvat vaikuttaneet mielikuviisi suomalaisuudesta? Tuleeko sinulle mieleen jotain toista elokuvantekijää tai muuta taiteilijaa/ teosta joka on rakentanut kuvaa suomalaisuudesta /suomalaisen miehen rakkaudesta?
- Etsi ja tuo mukanasi oppitunnille teos (valokuva, kirja, cd tai yksittäinen kappale, runo, elokuva, dokumentti, maalaus, piirrustus jne.) joka kuvaa mielestäsi jotenkin oleellisella tavoin ja kenties Ijäsmäisesti suomalaisuutta. Perustele ja kerro mitä kyseinen teos viestittää juuri sinulle.