keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

 

Ennakkotehtäviä
 
Kuolema
1. Ajatus kuolemasta on yksi elämän suurimpia mysteerejä. Tehkää pienryhmissä esitelmiä eri kulttuureille, uskonnoille ja/tai aikakausille ominaisista kuolemaan ja kuoleman jälkeiseen elämään liittyvistä näkemyksistä. Voitte visualisoida esitykset niille ominaisia kuolemaan ja suremiseen liittyviä värejä ja symboleita käyttäen.
Seuraava katkelma on lainattu äitinsä kuolemasta kirjoittaneen Merete Mazzarellan teoksesta:
”Kuoleminen nyt tuntuu oikeastaan siltä, kuin joutuisi lähtemään juhlista kotiin hiukan aikaisemmin, kuin oli aikonut. Mutta on tietysti lohdullista, että hauskaa oli, niin kauan, kun sitä kesti ja että kaikkien muidenkin on ennemmin tai myöhemmin lähdettävä kotiin." 
(Merete Mazzarella: Juhlista kotiin, 1992.)
 
2. Millaisia tunteita ja ajatuksia kuolema teissä herättää? 
a) Kirjoittakaa sana ”kuolema” pystysuoraan paperin vasempaan laitaan ja aloittakaa sana tai lause näin muodostuvilla alkukirjaimilla. Halukkaat voivat lukea näin syntyneet runonsa/tekstinsä ääneen.
b) Maalatkaa kuva jossa ”elämä ja kuolema kulkevat rinnatusten”
 
Mitä tiedätte rintasyövästä?
Vastatkaa ennen elokuvan katsomista seuraaviin kysymyksiin:
  • Kuinka monta suomalaisnaista sairastuu vuosittain rintasyöpään?
  • Mikä on rintasyövän yleisin ensioire?
  • Miltä rintasyöpäpotilas näyttää?
  • Voiko mies sairastua rintasyöpään?
  • Kuinka moni kymmenestä tänään rintasyöpään sairastuneesta on todennäköisesti elossa viiden vuoden kuluttua?
Voitte tarkistaa oikeat vastaukset esim. cancer.fi -nettisivustoilta. 
 
Ruotsalaisuus
1. Millaisia mielikuvia Ruotsi ja ruotsalaisuus teissä herättävät? 
 
2. a) Miten ajattelette ruotsalaisnuorten elämän eroavan suomalaisnuorison elämästä?
b) Miten ruotsalaisten ja suomalaisten musiikkimieltymykset kenties eroavat toisistaan? Voitte esimerkiksi vertailla maiden top-10 listoja tai kansainvälisesti menestyneimpiä artisteja ja bändejä.