Luonto

Luonto on vahvasti läsnä Kesäkirja-elokuvassa. Miltei jokaisessa kuvassa näky ja kuuluu meren läheisyys. Elokuvan henkilöt viettävät koko kesän luonnon helmassa ja ympäristössä, jossa asukkaat ovat tottuneet mereen ja sen oikkuihin.
Kukin elokuvan päähenkilöistä yhdistetään johonkin luontoelementtiin:
Sophia kuvataan ensimmäisessä otoksessa nojautumassa taakse, meren päälle. Hänelle myös sukeltamisen opettelu on tärkeää ja hän rukoilee myrskyn nousua. Sophian voisi siis yhdistää mereen.
Isoäidin elementti taas on sammal. Missä kaikissa kohtauksissa isoäiti kuvataan sammalen äärellä? Mitä se kertoo hänestä? Mitä isoäidin sanat sammalesta, joka kuolee kolmannella tallaamisella, voisivat tarkoittaa?
Isä haluaa kasvattaa poppelipuun saarelle. Miksi hän viettää niin paljon aikaa huolehtimalla poppelista?
Elokuvan sivuhenkilöistäkin kerrotaan jotain heidän luontohteytensä tai sen puutteen kauta. Miten isoäiti kuvailee naapurisaaren Malandereita? Miksi hän hieman halveksii Malanderien elämäntyyliä? Eriksson taas on mystinen henkilö, joka nähdään vain liikkumassa veneellä merellä. Millaiselta Erikssonin merisuhde näyttää?
Tehtävä: Kerro kirjoittamalla tai kuvaa minuutin mittainen video jostakin luontoelementistä, joka mielestäsi kuvastaa sinua.
Ajan kulku luonnossa
Elokuva tapahtuu yhden kesän aikana, alkaen jäähyyhmällä meren rannoilla ja päätyen loppukesän pimeneviin öihin. Samaan aikaan isoäiti elää viimeistä kesäänsä ja kun kesä loppuu, päättyy myös isoäidin elämä.
- Miksi ja miten luontoa ja vuodenaikoja käytetään kuvaamaan ihmiselämää Kesäkirjassa?