keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Ennen elokuvan katsomista: kutsumustyö

Tehtävä sopii toteutettavaksi ennen elokuvan katsomista tai elokuvan katsomisen ja käsittelyn jälkeen loppukoonniksi. Harjoituksen tarkoituksena on saada nuoret pohtimaan, minkälainen työ olisi heille niin mieluisaa, että he tekisivät sitä vaikka ilmaiseksi. Tästä käytetään nimitystä kutsumustyö. Harjoituksessa työskennellään ensin itsenäisesti oman kutsumuskartan parissa ja sitten pareittain. Lopuksi parit esittelevät toistensa kutsumustyöt muulle ryhmälle.

Kutsumuskartta ja kutsumustyö perustuvat filosofien Lauri Järvilehto ja Frank Martela työhön ja heidän kirjoittamaansa teokseen ”Ammattiosaajan hyvä elämä – Ajatuksia ja työkaluja ammattiin opiskelevien elämänlaadun edistämiseksi” (Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, 2012). Vaikka teos on suunnattu ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville, harjoitus sopii erinomaisesti myös yläkoululaisille, lukiolaisille ja aikuisillekin. Koko teoksen voit lukea täältä.

”Kutsumuskartta on harjoitus, jonka avulla on mahdollista edistää ymmärrystä oman temperamentin ohjaamasta kutsumuksellisesta toiminnasta.

Kutsumuskartta tehdään näin: ota A4 kokoinen paperi. Kirjoita paperille kaikki sellainen tekeminen, josta pidät. Kirjoita vaikkapa ”lukeminen”, ”kirjoittaminen”, ”autolla ajaminen”, ”tenniksen pelaaminen”, ”puun sahaaminen” ja niin edelleen. Kirjoita ylös vain sellaisia asioita, joiden tekemisestä nautit niiden itsensä vuoksi.

Pyri täyttämään koko A4-arkki.

Pisteytä sitten jokainen askare antamalla sille arvosana yhdestä kolmeen. Kolmosen saavat ne toimet, joita saat jo nyt tehdä sydämesi kyllyydestä. Kakkosen saavat toimet, joiden parissa askaroisit mieluusti enemmän, jos aika tai raha vain riittäisi.  Ja ykkösen saavat toimet, joita et kerta kaikkiaan pääse juuri nyt tekemään tarpeeksi.” (Lähde: Ammattiosaajan hyvä elämä, sivut 90–91.)

Seuraavaksi jakaudutaan työskentelemään pareittain. Tarkoituksena on yhdessä miettiä, millaisia vaihtoehtoja löydetään, jotta voitaisiin synnyttää tilanne, jossa joka ikinen kohta listalla saisi arvosanakseen kolmosen. Nyt saa heittäytyä luovaksi!

”Kutsumuskartan pohjalta on mahdollista painottaa työhön ja harrastuksiin suuntautuvia toimia käytännössä loputtomin eri tavoin.

Lukemisesta, autoilusta ja esiintymisestä nauttiva henkilö voisi suuntautua autoilua harrastavaksi opettajaksi. Tällöin kutsumuskartan lukeminen ja esiintyminen linkkaisivat leipätyöhön, ja niistä saatavan rahan avulla olisi mahdollista rahoittaa autoiluharrastus. Sama ihminen voisi kuitenkin myös suunnata rekkakuskiksi. Venäjän tullijonossa ehtii lueskella ja viikonloppuvapailla voi vaikkapa osallistua harrastelijateatteriin.” (Lähde: Ammattiosaajan hyvä elämä, sivut 90–91.)

Lopuksi kukin esittelee oman parinsa kohdalla pohditut eri vaihtoehdot muulle ryhmälle.