keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Lee. Kimberley French /Scanbox

Todellisista henkilöistä tehtyjä elokuvia kutsutaan elämäkertaelokuviksi eli biopiceiksi. Ne saattavat seurata tunnetun henkilön vaiheita lapsuudesta vanhuuteen saakka, tai valita tietyn ajanjakson tai uran käänteisiin liittyvät vaiheet kuvauksen aiheeksi. Esimerkiksi Tove-elokuva kuvaa nuoren Toven vaiheita siihen saakka, kun hän tutustui kumppaniinsa Tuulikki Pietilään ja alkoi saavuttaa maailmanmainetta Muumien luojana, mutta lopettaa tarinan 1960-luvulle.

Lee-elokuvassa vain viitataan Lee Millerin uraan mallina ja muotikuvaajana kun hänet esitellään elokuvan alussa. Elokuva keskittyy toisen maailmansodan aikaan, jolloin Miller otti kuuluisat valokuvansa.

  • Miksi elokuvan tekijät päätyivät valitsemaan tämän vaiheen Lee Millerin urasta ja jättivät tämän mallinuran ja muotikuvat pois elokuvasta?