Lee. Scanbox Entertainment.

Paitsi biopic, Lee on myös reportterielokuva. Tätä elokuvatyyppiä voi luonnehtia yhdeksi elokuvan lajityypiksi. Niissä tyypillisesti reportteri tai ryhmä reporttereita päätyy konfliktialueelle ja vaarojen keskelle raportoimaan tapahtumista. Usein he joutuvat kohtaamaan moraalisia dilemmoja vaarallisten tapahtumien keskellä. Myös omat henkilökohtaiset traumat tulevat helposti näissä tilanteissa esille.

Tunnettuja reportterielokuvia ovat Tulen alla (ohjaus: Roger Spottiswoode, 1983, aihe: Nicaragua), Salvador (Oliver Stone, 1986, Väli-Amerikka), Ammatti: reportteri (Michelangelo Antonioni, 1975, Pohjois-Afrikka), Kuoleman kentät (Roland Joffé, 1984, Kambodzha) ja Rakkaus veitsenterällä (Peter Weir, 1982; Indonesia).

Presidentin miehet (Alan J. Pakula, 1976) puolestaan kuuluu reportterielokuvien alalajityyppiin, jossa toimittajat päivätyössään lehden toimituksessa alkavat selvittää asuinseutunsa hämäräperäisiä tapahtumia, tässä tapauksessa Watergate-skandaalia.

Yllä mainitut elokuvat ja lukemattomat muut sijoittuvat todellisiin historiallisiin konflikteihin ja sotiin. Viime aikoina on kuitenkin ilmestynyt reportterielokuva Civil War (Alex Garland, 2024), joka on kuvitteelliseen lähitulevaisuuteen sijoittuva spekulatiivinen tulevaisuusfiktio sotakuvaajista sisällissotaan ajautuneissa Yhdysvalloissa.

Näiden kaikkien elokuvien yksi teema on myös pohtia oikeudenmukaisuuden käsitettä ja ihmiskohtaloita konfliktien keskellä. Tärkeä osa pohdintaa on reportterin moraalinen vastuu tapahtumista tiedottajana. Usein reportteri joutuu tahtomattaan sekoitetuksi tapahtumiin henkilökohtaisella tasolla, tai joku hänen toimintansa jutunteossa aiheuttaa vaikeuksia muille tai asettaa ulkopuoliset vaaraan.

• Mitä erityispiirteitä näet Lee-elokuvassa reportterielokuvana?
  Mitä traumoja Lee Millerin menneisyydestä sota-aika tuo esille?

Yksi Lee Millerin kuvaama aihe ovat ranskalaistytöt, jotka ajeltiin julkisesti kaljuiksi koska he olivat olleet suhteissa Ranskaa miehittäneisiin saksalaissotilaisiin eli viholliseen.

• Mikä on reportterin tai kuvaajan vastuu kuvattavasta? Usein tällaisia aiheita kuvaavat joutuvat sen dilemman eteen, että heidän on kuvattava traumaattisia ja kauheita asioita kokeneita ja nähneitä ihmisiä. Yksi esimerkki on Leen Dachaun keskitysleirin selviytyjien joukosta kuvaama nuori tyttö. Lee kuvaa myös aiemmin Ranskan rintamalla vakavasti haavoittuneita sotilaita. Voiko mielestäsi kuvata ihmisiä, joilta on jalka amputoitu? Miksi on kuitenkin tärkeää raportoida kauheuksista?
  
• Britti-Vogue päätti olla laittamatta lehteen keskitysleirikuvia, koska juuri sodan ollessa ohi sen katsottiin olevan liian masentavaa. Kuvat ilmestyivät kuitenkin USAn Voguessa. Mitä arvelet olevan syynä siihen, eri maiden versiot samasta lehdestä päätyivät erilaiseen julkaisutapaan? Kumpi oli omasta mielestäsi oikea ratkaisu?

• Kenties ristiriitaisin Lee Millerin otoksista on Hitlerin asunnossa otettu kuva, jossa hän on Hitlerin kylpyammeessa. Miksi Lee päätyi ottamaan kuvan? Antaako elokuva ja sen rakentama luonnekuva Lee Milleristä selityksen tähän?

• Näemme myös uutisissa usein reporttereita sodan ja konfliktien keskellä. Tunnettuna esimerkkinä YLEn Antti Kuronen raportoimassa Ukrainasta tai Lähi-Idästä.
  Oletko koskaan pohtinut, miten reportterit pääsevät keskelle tapahtumia ja onnistuvat raportoimaan vaarallisistakin paikoista?

• Millaisia reportaaseja ja uutiskuvia olet nähnyt nykypäivän konflikteista? Mikä merkitys konflikteihin liittyvän tiedon ja kuvamateriaalin välittämisellä on?