keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Naiset historiankirjoituksessa

Elokuvassa seurataan neuvostomiehityksen aikaa Latviassa Toisen maailmansodan varjossa. Elokuvan keskiössä on Melānija Vanaga perheineen, joka joutuu häädetyksi kotoaan ja kyyditetyksi Siperiaan neuvostosotilaiden toimesta. Elokuvan tarinaa seurataan Melanijan näkökulmasta käsin.

Elokuvaa hallitsee Melanijan henkilöhahmo, joka on läsnä lähes jokaisessa elokuvan kohtauksessa. Melanija nähdään tekemässä käskettyä työtä sitkeästi ja valittamatta, aina uupumukseen saakka; samaan aikaan hän pohtii niin itsensä kuin miehensä ja poikansa kohtaloa. Miehelleen hän kirjoittaa säännöllisesti kirjeitä. Huonoista olosuhteista huolimatta Melanija auttaa aina kyetessään muita (jopa vihollissotilaita), ja toivo paremmasta huomisesta ja miehensä näkemisestä ajaa Melanijaa eteenpäin. Melanija nähdään aika ajoin ajatuksissaan tai uneksimassa, mikä tuo elokuvaan mukaan vahvan psykologisen tason tilaa tulkinnalle.

Melanija päätyy lopulta viettämään Siperiassa 16 vuotta. Melanija pääsee palaamaan Riikaan mutta koska paluu entiseen elämään ei ollut enää mahdollista, ja mahdollisuudet latvialaisena neuvostovallassa saada työtä olivat minimaaliset, päätyy hän loppuelämän ajan tekemään työtä lehmipaimenena.

Elokuva perustuu tositapahtumiin, Melānija Vanagan kirjoituksiin ja kokemuksiin Latvian miehitysajasta. Teos Veļupes krastā julkaistiin vuonna 1991, pian Latvian itsenäistymisen jälkeen.

Tehtäviä

  • Miksi elokuvan tekijä on tarttunut tähän aiheeseen? Mikä merkitys Melanijan tarinan kertomisella on? Minkälaisen kuvan elokuva maalaa Melanijasta?
  • Minkälainen on elokuvan loppu? Mitä se mielestäsi merkitsee? Mitä ajatuksia loppukohtaus sinussa herättää?
  • Tuleeko sinulle mieleen muita elokuvia tai kirjallisia teoksia, jotka on kerrottu naisen näkökulmasta tai jotka käsittelevät teemoja naisten näkökulmasta käsin?
  • Tutustukaa Koulukinon oppimateriaaliin Elina Kivihalmeen dokumenttielokuvasta Tuntematon emäntä. Mitä yhtäläisyyksiä ja eroja huomaatte näiden elokuvien tarinoissa ja teemoissa? Mitä ajatuksia oppimateriaalin tekstit herättävät? Nouseeko sieltä esille jotain uutta tietoa koskien Suomen sota-aikaa ja suomalaisia naisia? Pohdi niin elokuvan kuin Tuntemattoman emännän oppimateriaalin valossa sodan fyysisiä ja psyykkisiä vaikutuksia yksilöön. Voit käyttää apuna toisen kotimaisen dokumenttielokuvan, Sodan murtamat –oppimateriaalia.
  • Miten sota vaikuttaa Melanijaan, entä hänen poikaansa? Mitä keinoja he käyttävät selviytyäkseen ankarista päivistä ja vastoinkäymisistä? Miten heidän elämänsä tulee jatkumaan elokuvan tarinan päättymisen jälkeen? Minkälaista heidän elämänsä olisi ollut, jos sotaa ei olisi tapahtunutkaan tai jos heitä ei olisi häädetty kodistaan?
  • Tutustukaa Helsingin Sanomien kirjoitukseen historiankirjoituksesta ja historian oppikirjoista ”Suomalaisissa historian oppikirjoissa naiset jäävät yhä miesten varjoon”. Mitä ajatuksia teksti herättää? Tutkikaa nyt omia historian oppikirjojanne. Miten naiset niissä näkyvät? Mitä naisista, heidän teoistaan, asemastaan ja oikeuksistaan kerrotaan? Miten naisista kerrottu historia eroaa miesten historiasta? Miksi historiankirjoitus ylipäänsä painottaa tapahtumia ja tekoja miesten kannalta?