keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Koreografia elokuvassa

Elokuvaprojektorin kehittymisen myötä kehittyi myös elokuvateollisuus. Elokuvasta tuli nopeasti yleisön suosimaa ja kaupallisesti merkittävää viihdettä. 1920-luvun mykkäelokuvakauden ajan myös tanssi ja varsinkin koreografia seurasi mukana tässä kehityksessä. Koska äänen liittäminen elokuvaan ei ollut tuottanut tyydyttävää tulosta, oli liikkeillä, eleillä ja tapahtumilla suuri merkitys tarinan kerronnassa ja jännityksen luomisessa. Tästä hyvinä esimerkkinä ovat amerikkalaisen mykkäelokuvan sankareiden Harold Lloydin, Buster Keatonin ja Charlie Chaplinin elokuvat, jotka sisälsivät paljon koreografiaa, akrobatiaa, mimiikkaa ja stunttitemppuja.

Esimerkkejä koreografiasta elokuvassa:

Buster Keaton: Three ages (A Metro Pictures 1923)

Charlie Chaplin: ote elokuvasta The Circus (United Artists 1928)

Myöhemmin 1940-luvulla myös kokeellisen elokuvan puolella alkoi syntyä tanssielokuvia. Elokuvantekijä ja -tutkija, runoilija, tanssija sekä koreografi Maya Deren tutki ja kehitti kuvaus- ja leikkausmenetelmiä ja löysi määritelmät tanssielokuvalle. Hänen elokuvallinen tutkielmansa ”A Study in choreography for camera” (tutkielma koreografiasta kameralle, 1945) tuo esiin kolme pääpiirrettä kameran ja tanssin suhteesta:

1. Filmi vapauttaa koreografian ajasta ja tilasta (kohtaus voi alkaa yhdestä paikasta ja jatkua hetken päästä toisessa paikassa).

2. Elokuva voi tehdä super-tanssijan (esimerkiksi hyppy voi olla tavallista pidempi tai korkeampi, piruetti pyöriä minuutteja).

3. Tanssielokuvaa tehdessä on unohdettava teatteritila (mm. aika muuttuu, fokusointi muuttuu, ympäristön merkitys muuttuu).

Maya Deren: Meshes of the Afternoon.

Muita amerikkalaisia tanssielokuvan uranuurtajia olivat mm. videotaiteilija Nam June Park sekä koreografit Merce Cunningham ja Alwin Nikolais.

Koreografiasta elokuvassa puhuttaessa on syytä nostaa esiin eurooppalaisista äänielokuvan tekijöistä ranskalainen ohjaaja, koomikko ja mimiikan taituri Jacques Tati. Hänen tuotantonsa ajoittuu 1950-60-luvuille sekä 1970-luvun alkuun. Tatin elokuville on tunnusomaista tarkkaan rytmitetyt ja koreografioidut arkitapahtumat sekä vähäinen replikointi. Tatin elokuvissa äänimaisema ja musiikki olivat erittäin keskeisessä asemassa,  mutta ne eivät ole musikaaleja.

Jacques Tati: ote elokuvasta Mon Oncle (1958)

 

Musikaalielokuva USA:ssa

Äänielokuvan kehityksen myötä 1920-  ja 1930-lukujen taitteessa kehittyi myös uusi elokuvagenre: musikaalielokuvat. Ensimmäinen kokopitkä suuren suosion saavuttanut äänielokuva oli The jazz singer (1927). Tämä elokuva aloitti musikaalien ryntäyksen valkokankaalle. Musikaaleille on luonteenomaista kevyt juoni, jota höystetään tanssi- ja musiikkinumeroin. Amerikkalaisten musikaalielokuvien kulta-aika oli 30-50-luvuilla. Merkittäviä musikaalielokuvan tekijöitä ja koreografeja Yhdysvalloissa olivat mm: Busby Berkeley, Fred Astaire, Gene Kelly, ja myöhemmin Bob Fosse.

Esimerkkejä varhaisista musikaaleista ja ohjaajien töistä:

Busby Berkeley: potpuri hänen geometrisesti koreografioiduista spektaakkeleistaan, jotka olivat osa narratiivisen elokuvan kohtauksia.

Busby Berkeley: ote elokuvasta Waterfall (1933)

Fred Astaire: tanssikohtaus elokuvasta Putting on the Ritz (1946)

Bob Fosse (koreografia): ote elokuvasta My sister Ellieen (1955)

Bob Fosse: ote elokuvasta Sweet Charity (1969)

 

Bollywood

Musikaaleista kerrottaessa on syytä mainita myös intialainen musikaaliperinne Bollywood, jolla etupäässä tarkoitetaan Intian hindikielistä musikaalielokuvaa. Kun Bollywood-tuotoksiin lasketaan mukaan Intian muunkielisten elokuvayhtiöiden teokset, intialainen elokuvateollisuus tuottaa joka vuosi huomattavasti enemmän elokuvia kuin Hollywood. Elokuville on tyypillistä pituus (kolme tai jopa neljä tuntia), lukuisat näyttävät musiikkikohtaukset sekä tunteiden melodramaattisuus. Bollywood-filmit rikkovat länsimaisen elokuvataiteen genrerajoja surutta. Samaan filmiin pyritään mahduttamaan ja saamaan katsoja käymään läpi kaikki yhdeksän perustunnetilaa, jotka ovat: sankarillisuus, nauru, onni, pelko, kärsimättömyys, viha, raivo, suru, myötätunto, yökötys, ihmetys, rakkaus, aistillisuus, rauhallisuus ja täyttymys.

Sanjay Leela Bhansali: Devdas -traileri (2002)

 

Tehtävä Maya Derenin tyyliin

  • Tehkää lyhyt tanssivideo jossa esiintyy Super-tanssija. Käyttäkää lähtökohtana Maya Derenin kolmea tanssielokuvan pääpiirrettä. Välineenä voitte käyttää mm. kännykkäkameraa ja sen play/pause menetelmää ”leikataksenne” ja liittääksenne kohtaukset keskenään.
    – Sopikaa ryhmätyönä kolme ympäristöä missä Super-tanssija seikkailee.
    – Suunnitelkaa yksinkertaiset koreografiat / liikkeet (esim. hyppy, pyörähdys ja loikka).
    – pitäkää kamera tukevasti paikoillaan ja miettikää eri vaihtoehtoja mistä suunnasta (oikealta, vasemmalta, ylhäältä alhaalta) Super-tanssija ilmestyy kuvaan.
    – kokeilkaa eri vaihtoehtoja Super-tanssijan kykyjen ilmentämiselle.
    – Miettikää kohtaukset tarkkaan etukäteen, jotta kuvaukset saadaan heti onnistumaan. Piirtäkää tarvittaessa yksinkertainen kuvakäsikirjoitus/sarjakuva tapahtumista.