keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Rakkaani merikapteeni 2022. Making Movies Oy.

Elokuvan käsikirjoitus paljastaa hitaasti hahmojensa taustoja ja motiiveja. Howard ei ole ollut lastensa ja entisen puolisonsa elämässä kovin vahvasti läsnä, ja tämä on vaikuttanut hänen suhteeseensa lapsiin. Annie on ollut aikaisemmin vaikeassa suhteessa. Howard tuntuu näkevän tyttäressään oman syyllisyytensä aina kotoa poissa olleena merikapteenina. Toisaalta hän käyttäytyy rakastuneena Annien ja hänen perheensä kanssa valloittavasti.

Keskustelkaa pareittain tai pienryhmissä seuraavista kysymyksistä:

  1. Millaisia tunteita elokuva herätti sinussa? Mikä kohta herätti voimakkaimpia tunteita? Miksi?

  2. Muistelkaa, missä elokuvan kohtauksissa Howard, Annie ja Grace kokivat erityisen vahvoja tunteita (iloa, rakastumista, surua, mustasukkaisuutta, katkeruutta, kiukkua, vihaa, pettymystä, epävarmuutta, nolostumista jne).

  3. Howard käyttäytyy elokuvan aikana eri tavalla perheenjäseniensä kanssa kuin uusien perheenjäseniensä kanssa. Mistä tämä mielestänne johtuu?

  4. Pohtikaa yhdessä elokuvasta nousevia uhkien ja pelkojen teemoja. Kuinka eri henkilöhahmot tuntevat itsensä uhatuksi ja epävarmaksi elokuvassa? Mitä asioita tämän tunteen taustalla on kullekin heistä?

  5. Kuinka huomaat Gracen henkilöhahmosta, että hän tuntee olonsa uhatuksi? Mitä hän mielestänne pelkää? Onko hän mustasukkainen, hämmentynyt, paheksuva?

  6. Miten Grace olisi voinut toimia toisin? Missä tilanteessa se tuntui erityisen vahvasti? Mitä Grace ja Howard mielestänne välttelevät? Mitä luulet, että Grace ajattelee Anniestä ja mitä Annie Gracesta?

  7. Yksi mahdollinen tulkinta Gracen käyttäytymisestä on läheisriippuvaisuus. Lue Päihdelinkin sivuilta kuvaus läheisriippuvaisuudesta. Minkälaisia läheisriippuvuuteen viittaavia piirteitä Anniessä on?

  8. Puhumattomuus ja puheeksi ottamisen vaikeus ovat keskeisiä teemoja elokuvassa. Muistele elokuvan kohtauksia, joissa puhumattomuuden korvaaminen puheeksi ottamisella olisi voinut muuttaa tapahtumien kulkua. 

  9. Elokuvan toinen käsikirjoittaja Kirsti Vikman vastaa seuraavasti kysymykseen, mistä hän haluaisi elokuvan muistettavan viiden vuoden päästä: “Siitä, että ei tuomittaisi toista ihmistä. Meissä kaikissa on kahdet kasvot, monet kasvot. Haluaisin, että ihmisillä olisi toivoa ja uskallusta kommunikoida. Ihminen voi muuttua milloin tahansa, kaikki on mahdollista”.
    Mitä mieltä olette käsikirjoittajan väitteestä? Keskustelkaa aiheesta.