keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

The Tree of Life

Yhdysvallat, 2011

Ohjaus: Terrence Malick

Käsikirjoitus: Terrence Malick

Näyttelijät: Brad Pitt, Sean Penn ja Jessica Chastain

Kesto: 139 min.

Ikäraja: 12

Oppimateriaali on suunniteltu lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin.

Ohjaaja Terrence Malickin (Veteen piirretty viiva, The New World) uusi elokuva, The Tree of Life, voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen palmun, vuonna 2011. Lisäksi kansainvälinen elokuvakriitikkojen järjestö (Fédération Internationale de la Presse Cinématographique,  FIPRESCI) äänesti sen vuoden 2011 parhaaksi elokuvaksi.

The Tree of Life on ylistys elämälle. Se tutkii ihmiselämän piinaavimpia ja henkilökohtaisimpia kysymyksiä niin intiimin kuin kosmisenkin kaleidoskoopin läpi.

Elokuvan impressionistinen tarina kertoo Yhdysvaltain Keskilännessä 1950-luvulla asuvasta perheestä. Tarinassa seurataan perheen vanhimman pojan elämänkaarta lapsuuden viattomuudesta aikuisuuden pettymyksiin hänen yrittäessään käsitellä monimutkaista suhdetta isäänsä (Brad Pitt). Jack (jota aikuisiällä esittää Sean Penn) tuntee olevansa modernissa maailmassa eksynyt sielu, joka etsii vastauksia kysymyksiin elämän alkuperästä ja tarkoituksesta. Malickille ominaisten kuvastojen kautta saamme nähdä miten sekä luonto että henkisyys muovaavat paitsi yksilöiden ja perheiden elämää, myös kaikkea elämää.

Oppimateriaalin on laatinut FM, tutkija Heta Mulari.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Materiaali on julkaistu vuonna 2011. Linkit on tarkistettu 9.7.2014.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

The Tree of Life

Elokuvan impressionistinen tarina kertoo Yhdysvaltain Keskilännessä 1950-luvulla asuvasta perheestä. Tarinassa seurataan perheen vanhimman pojan elämänkaarta lapsuuden viattomuudesta aikuisuuden pettymyksiin hänen yrittäessään käsitellä monimutkaista suhdetta isäänsä (Brad Pitt). Jack (jota aikuisiällä esittää Sean Penn) tuntee olevansa modernissa maailmassa eksynyt sielu, joka etsii vastauksia kysymyksiin elämän alkuperästä ja tarkoituksesta.

Malickille ominaisten kuvastojen kautta saamme nähdä miten sekä luonto että henkisyys muovaavat paitsi yksilöiden ja perheiden elämää, myös kaikkea elämää.

The Tree of Life, voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen palmun, vuonna 2011. Lisäksi kansainvälinen elokuvakriitikkojen järjestö äänesti sen vuoden 2011 parhaaksi elokuvaksi.

Alkuperäinen nimi:
The Tree of Life
Julkaisuvuosi:
2011
Pituus:
139 min.
Levittäjä:
SF Film Oy
Tuotantomaa(t):
USA
Ohjaus:
Terrence Malick
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Brad Pitt, Sean Penn, Jessica Chastain
Nimi ruotsiksi:
The Tree of Life