keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Korkeakulttuuri ja populaarikulttuuri

Vesa-Matti Loirin ura alkoi 1960-luvulla. Eräs asia, joka on muuttunut noista vuosista, on taiteen ja viihteen suhde. Kulttuuriksi kutsuttiin tuolloin sitä, mitä nykyään voisi kutsua korkeakulttuuriksi, kuten esimerkiksi kuvataidetta, klassista musiikkia, kirjallisuutta ja teatteria. Korkeakulttuuri oli taidetta, jolla nähtiin olevan yleviä päämääriä. Kaikki muu sen sijaan oli (kulttuurieliitin mielestä) massoille suunnattua viihdettä, jonka tarkoitus oli vain kääriä rahaa, turruttaa yleisöään ja tuottaa halvat naurut. Tällaista populaarikulttuuria (populaari = suosittu) olivat esimerkiksi elokuvat, sarjakuvat, kioskikirjallisuus, pop- ja iskelmämusiikki sekä television viihdeohjelmat. Monet viihteentekijät, kuten Spede Pasanen, ovat nimenomaan halunneet välttää teostensa määrittelemistä taiteeksi, joka on koettu tylsäksi ja todellisesta elämästä vieraantuneeksi.

Vesa-Matti Loiri oli ensimmäisiä näkyviä hahmoja, jotka mursivat taiteen ja viihteen raja-aitoja ja toimivat molemmilla ”pelikentillä” kuin kotonaan. Loiri kertoo elokuvassa, että monet kollegat varoittivat häntä menemästä mukaan viihteen ja komiikan maailmaan, koska hän menettäisi uskottavuutensa vakavana näyttelijänä. Hän ei kuitenkaan ottanut kuuleviin korviinsa näitä varoituksia. Vaikka Loiri onkin leimautunut koomikoksi, se ei ole estänyt häntä tekemästä uskottavasti muunkinlaisia rooleja, kuten Turun kaupunginteatterin Seitsemässä veljeksessä (1972) tai televisiodraama Rauta-ajassa (1982).

Nykyäänkin voidaan karkeasti erottaa toisistaan korkeakulttuuri ja populaarikulttuuri, mutta niiden välinen raja on muuttunut epäselväksi. (Populaarikulttuurin määrittelemisen vaikeudesta ks. Kallioniemi & Salmi 1995, 11–30.) Taiteilijat ja viihteentekijät voivat vapaasti koota palasia molemmilta kulttuurin kentiltä ja tuottaa niistä uusia, mielenkiintoisia yhdistelmiä. Populaarikulttuurin tuotteita ei enää tuomita automaattisesti arvottomaksi roskaksi ja viihteen kuluttajia aivottomiksi massaihmisiksi. On alettu ymmärtää, että taiteella ja viihteellä on omat tehtävänsä, ja että kumpikin voi olla hyvää tai huonoa.

Nykyään sanomalehtien kulttuurisivuilla voidaan käsitellä U2:n konserttia tai sarjakuva-albumeita taidenäyttelyarvostelujen ja kirjailijahaastatteluiden rinnalla. Suomenkin yliopistoissa on voinut tutkia populaarikulttuuria jo parin vuosikymmenen ajan, ja niinpä esimerkiksi The Beatlesista ja James Bond -elokuvista on tehty akateemisia opinnäytetöitä. Uuno Turhapuro -elokuvien muuttuneesta arvostuksesta kertoo se, että vuonna 1991 ilmestyi kirja UT – Tutkimusretkiä Uunolandiaan (Sihvonen 1991), jossa Turun yliopiston elokuvatutkijat miettivät Uuno-elokuvien suosion syitä ja analysoivat Uunoja. Se, mikä yhdelle on roskaa tai yhdentekevää ”aivot narikkaan” -viihdettä, voi siis toisen mielestä olla taidetta tai vähintäänkin tutkimisen arvoinen aikansa kulttuurin tuote.

 

                            Tehtävä: Korkeakulttuuria ja populaarikulttuuria

Oppilaat jaetaan kahteen tai useampaan ryhmään. Opettaja tulostaa liitteenä olevat laput kaikille ryhmille, leikkaa laput irti toisistaan ja jakaa ne oppilaille. Oppilaiden tehtävänä on jaotella laput kolmeen pinoon. Yhteen pinoon tulevat ne kulttuurin tuotteet, harrastukset tai ilmiöt, jotka kuuluvat heidän mielestään populaarikulttuuriin tai viihteeseen, toiseen pinoon taas kasataan korkeakulttuuriin tai taiteeseen kuuluvat asiat. Kolmas pino ”EOS” (ei osaa sanoa) on sellaisia lappuja varten, joista oppilaat eivät ole varmoja tai jotka eivät heidän mielestään kuulu sen paremmin korkea- kuin populaarikulttuuriinkaan.

Pinot käydään läpi ja jos ryhmät ovat eri mieltä, ryhmien pitää perustella, miksi tietty asia kuuluu tiettyyn pinoon. EOS-pinoon päätymisen syistä on hyvä aloittaa keskustelu siitä, voidaanko kulttuurin kenttä jakaa siististi korkea- ja populaarikulttuuriin, ja onko jaossa ylipäätään mieltä. Tehtävä voidaan vaihtoehtoisesti tehdä myös niin, että lappuja ei leikata irti, vaan niihin merkitään kynällä merkintä ”K”, ”P” tai ”EOS”.