Slapstick ja toimintaelokuva
Slapstickiksi kutsutaan elokuvakomiikkaa, joka perustuu yliammuttuihin törmäilyihin, sattumuksiin ja koheltamiseen. Tyypillinen esimerkki slapstickistä on kermakakun heittäminen jonkun naamaan. Slapstickia on käytetty esimerkiksi vanhoissa mykkäkomedioissa ja nykyään varsinkin erilaisissa piirretyissä. Englanninkielisen sanan slapstick (”läimäytyskeppi”) sanotaan juontuvan näyttelijöiden aikoinaan käyttämästä, kahdesta puuriman palasesta tehdystä apuvälineestä, jolla saatiin aikaan lyöntiä kuvaava ääni.
Action-elokuva eli toimintaelokuva sisältää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Toimintaelokuvalle tyypillisiä piirteitä ovat muun muassa takaa-ajot, räjähdykset, väkivaltaiset tappelut, katastrofit, nopea rytmi sekä pääosassa kekseliäs, voimakas ja rohkea sankari. (Lähde: Wikipedia)
Elokuvassa Viiru ja Pesonen: Pikkukepposia ja suurta ystävyyttä on slapstick-huumoria ja toimintaelokuvan piirteitä. Hyvä esimerkki on Viirun ja Pesosen leipominen. Yhdessä Viiru ja Pesonen ovat melko puuhakas kaksikko. Heidän puuhailuistaan kehkeytyy varsin sotkuinen ja vauhdikas tapahtumasarja. Pannukakkua pitäisi leipoa, mutta jauhot ovat lopussa ja niitä pitää lähteä hakemaan. Pesonen kompastuu kananmunaläjään. Tapahtumat huipentuvat lähes härkätaisteluksi. Pikku Viiru pakenee sonnia harppaamalla portin yli. Kuva-alakin muuttuu kohtauksessa cinemascopeksi eli mahdollisimman leveäksi näkymäksi, joka on tuttu esimerkiksi westerneistä. Osa kohtauksesta on myös kuvattu hidastettuna, kuten toimintaelokuvassa on toisinaan tapana. Pohtikaa, onko elokuvassa muita toimintaelokuvalle tyypillisiä kohtauksia tai slapstickia.