keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Nuortenelokuvan ja lännenelokuvan välissä

Apinatytöt on ohjaaja Lisa Aschanin esikoiselokuva. Viime vuosina useat ruotsalaiset naisohjaajat ovat tehneet elokuvia tytöistä ja naiseksi kasvamiseen liittyvistä teemoista. Muita tyttöjen elämää kuvaavia naisohjaajien elokuvia ovat muun muassa Hip hei hutsu! (Teresa Fabik, 2004), Linas kvällsbok (Hella Joof, 2007) ja Kattona tähtitaivas (Lisa Siwe, 2009). Tyttöjä kuvaavista nuortenelokuvista on Ruotsissa melkeinpä muodostunut oma ”alalajinsa”.

Apinatytöt yhdistää kerronnassaan vaikutteita nuortenelokuvista, lännenelokuvista, ja trillereistä. Hevoset, Emman kotona oleva ase, pikkukaupunkiympäristö ja tyttöjen kaksintaistelu luovat intertekstuaalisia viittauksia lännenelokuvan lajityyppiin. Tosin tällä kertaa taistelevat päähenkilöt ovat cowboy-hahmojen sijaan teinityttöjä. Näin elokuvassa hämmennetään lajityyppien välisiä rajoja ja käännetään ympäri totuttuja  lännen- ja nuortenelokuvien sukupuolirooleja.

Tehtäviä

1. Etsikää netistä elokuvan juliste ja pressikuvia. Analysoikaa niitä ryhmissä tai yhdessä. Voitte vastata esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:

–          Millaisen ennakkokuvan juliste antaa elokuvasta?

–          Millaisia pressikuvia elokuvasta on valittu? Miksi?

–          Mihin elokuvagenreihin julisteet ja kuvat mielestänne viittaavat?

2. Oletteko nähneet muita ruotsalaisia tyttöaiheisia nuortenelokuvia? Mitä mieltä olette niistä? Katsokaa trailerit ja katkelmia esimerkiksi elokuvista Hip hei hutsu!, Linas kvällsbok jaKattona tähtitaivas.