Taustaa
Historiallinen draamaelokuva
Chocolat on historiallinen draamaelokuva. Historiallisen elokuvan fiktiiviset tarinat perustuvat historiallisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Historiallisia aiheita voi käsitellä eri lajityyppien kuten komedian, toiminnan tai musikaalin keinoin. Menneisyyteen sijoittuva elokuva voi edesauttaa muuten etäisten historian tapahtumien ymmärtämistä ja auttaa hahmottamaan historian suhdetta nykypäivään. Menneisyyteen sijoittuva elokuva kertoo paljon myös tekohetkensä maailmasta, arvoista ja asenteista.
Draamaelokuvalle tyypillistä on realististen hahmojen kohtaamien konfliktien esittäminen ja niissä on usein mukana traagisia elementtejä. Draamassa kuvataan yleensä koko tunnekokemuksen kirjoa ja teemat ulottuvat usein tavallisten ihmisten arjesta aina elämän suuriin kysymyksiin. Teemat voivat usein liittyä ajankohtaisiin tai puhuttaviin aiheisiin.
Vaikka elokuva pohjaisikin tositarinaan tai sen lähteenä olisivat todelliset historian tapahtumat, on elokuva aina tekijänsä näköinen ja se on kerrottu hänen näkökulmastaan käsin. Chocolat perustuu Gérard Noirielin, vuonna 2012 ilmestyneeseen teokseen Chocolat, clown nègre. L'histoire oubliée du premier artiste noir de la scène française.
Lähde: Kovanen, Marjo & työryhmä: Elokuvakasvatuksen opas. Otava. Keuruu 2013.
Footit & Chocolat
Alun perin Englannissa syntynyt Footit (1864-1921) ja Kuubassa syntynyt Chocolat (1868-1917) muodostivat erittäin tunnetun klovniparin 1800-luvun lopulla. Molempien tausta on hieman hämärän peitossa, sillä tarkkaa kirjattua tietoa ei kummastakaan ole olemassa, vain joitakin säilyneitä dokumentointeja ja suullisesti kiertäneitä tarinoita.
Footit, oikealta nimeltään George Foottit, siirtyi klovnerian maailmaan isänsä jalanjäljissä, joka pyöritti omaa sirkusta Englannissa. Footit oli taitava fyysisessä komediassa (kiitos ahkeran akrobatiaharjoittelun) ja miehen hassuhko ulkonäkö herätti myös huomiota, mikä edesauttoi häntä urallaan.
Aikuisiällä Footit menestyi kotimaataan Englantia paremmin Ranskassa, minne hän siirtyi työn perässä. Hän ei hallinnut kunnolla paikallista kieltä, mikä nauratti yleisöä ja erotti hänen esityksensä muista. Footit joutui palaamaan Englantiin sirkuksen konkurssin vuoksi, hän ei kuitenkaan ensin saavuttanut vastaavaa menestystä kotimaassaan. Footit keksi lopulta alkaa parodioimaan muita sirkusesityksiä, mm. pukeutumalla ballerinaksi ja esiintymällä hevosen selässä (silloinen hittiesitys sirkuksessa). Kotimaan yleisö lämpeni tälle heti, ja miehelle syntyi kysyntää ympäri Eurooppaa. Footit palasi esiintymään myös Ranskaan, missä hän ensi kertaa törmäsi uuteen klovnityyppiin, augustiin.
Kuten Footitinkin, Chocolatin tarina on pitkälti koottu pienistä tiedonmuruista. Kerrotaan, että Footitin poika olisi teettänyt Chocolatin kuolintodistuksen, josta käy ilmi hänen nimensä, Rafael Padilla (kirjoitetaan myös Raphael ja Raphaël) ja että hän kuoli vuonna 1917. Chocolatilla oli myös poika, Eugène Grimaldi ja tytär (menehtyi nuorena), jotka hän sai yhdessä vaimonsa Marie Grimaldin kanssa.
Rafael syntyi Kuubassa afrikkalaiselle orjalle vuoden 1868 kieppeillä. Hänet ostettiin nuorena orjaksi Espanjaan, missä hän toimi isäntänsä palvelijana. Rafael lopulta pakeni isäntänsä talosta ja alkoi tehdä hanttihommia niin satamassa kuin kaivoksissa. Vapaa-ajallaan hän nautti esiintymisestä ja esiintyikin useasti paikallisissa espanjalaisissa kahviloissa.
Espanjassa vieraillessaan Tony Grice, kuuluisa klovni sen ajan Madridin sirkuksesta, huomasi nuoren, silloin n. 16-vuotiaan Rafaelin esiintymisen. Tony näki Rafaelissa potentiaalia ja tarjosi tälle oppipojan paikkaa ranskalaisessa sirkuksessa. Rafael nimettiin Chocolatiksi (esim. esp. chocolate ’suklaa, ’ransk. chocolat ’suklaa’), mitä silloin pidettiin osuvana ja hauskana nimenä tummaihoiselle esiintyjälle.
Näihin aikoihin, noin vuonna 1890, Footit huomasi uuden esiintyjän sirkusmaailmassa. Hän halusi Chocolatin parikseen, sillä hän näki nuoressa miehessä potentiaalia ja hänellä olisi täysin uusi ohjelmakonsepti mielessään. Footit olisi pomotteleva valkoinen klovni ja Chocolat hänen epäonninen uhrinsa, augustiklovni.
Aikana, jolloin elettiin kolonialismin kukoistuskautta, oli pöyristyttävää nähdä tummaihoinen mies missä tahansa esityksessä mukana. Maailmassa, jossa ”mustan miehen” paikka oli ”valkoisen isännän” vallan alla. Asia piti paikkansa jossain määrin myös sirkusmaailmassa. On kirjoitettu siitä, että Footit olisi alistanut ja kiusannut kollegaansa, sillä muu asetelma ei olisi ollut hyväksyttävä. Toisaalta on myös todisteita siitä (esim. ensimmäiset Lumiérèn elokuvat), että Chocolat antoi Footitille tämän pomottelusta samalla mittalla takaisin. On sanottu, että tämä tasapaino olisi myös ollut parin vahvuus esiintyjinä, se, että molemmat pystyivät tekemään pilkkaa toisistaan.
Lähde: Cirkopedia (käännös englannista Maria Lehtonen)
Lähde: Siljamäki, Jari: Klovnerian käsikirja. Atena kustannus Oy. Porvoo 2010.