Elokuvien, televisio-ohjelmien ja pelien ikärajat varoittavat lapsen kehitykselle haitallisista sisällöistä. Ikärajat perustuvat lakiin eikä elokuvateatteri tai muu kuvaohjelman tarjoaja voi päättää niistä itse.
Ikärajojen tarkoitus on suojella lapsia elokuvien, televisio-ohjelmien ja pelien haitallisilta sisällöistä. Ikärajoista voi joustaa kolme vuotta, jos lapsi on aikuisen seurassa koko näytöksen ajan. Joustoa ei ole tarkoitettu käytettäväksi lapsiryhmissä (esim. päiväkotiryhmät).
Sisältösymbolit kertovat minkälaisten lapsille haitallisiksi arvioitujen sisältöjen vuoksi ohjelmalla on kaikille sallittua korkeampi ikäraja. Symbolit auttavat huoltajia valitsemaan lapsilleen elokuvia, televisio-ohjelmia ja pelejä.
Lähde: KAVI – ikärajat
Coralinen ikäraja on 7, ikäraja perustuu ahdistavuuteen ja väkivaltaan.
Elokuvan ensi-iltavuonna 2009 elokuville antoi ikärajat Valtion elokuvatarkastamo. Tuolloin annettu ikäraja K7 perustui Coralinen 2D-versioon. Tarkastajat kirjoittivat ikärajaperusteluissaan seuraavasti: ” Tummasävyisessä teräväpiirtoanimaatiossa lapsihahmoon kohdistuvaa uhkaavuutta, pelottavia efektejä sekä vanhempien menetyksen pelkoa. Efektit ehkä herkemmille lapsille liian voimakkaita.” |
Coralinea voidaan luonnehtia lasten kauhufantasiaelokuvaksi. Lapset ovat usein kiinnostuneita jännittävistä elokuvista. He ikään kuin harjoittelevat pelkojensa hallintaa turvallisessa tilanteessa, jännittävää tai lievästi pelottavaa elokuvaa katsoessaan. Olennaista onkin, ettei pelko muodostu lapsikatsojalle liialliseksi, jolloin se saattaa aiheuttaa pelkoja vielä elokuvan katselun jälkeen ja esimerkiksi nukahtamisvaikeuksia tai painajaisia. Elokuvien ikärajoja noudattamalla pyritäänkin välttämään tällaisia tilanteita. On kuitenkin muistettava, että ikärajat asetetaan ”keskivertolapsen” mukaan; lapset ovat yksilöllisiä ja se, mikä pelottaa yhtä, ei pelota toista samanikäistä lasta ehkä lainkaan. Näin voi olla myös elokuvien kohdalla.
Vinkkejä elokuvan työstämiseen
1. PIIRROKSIA ELOKUVASTA
a. Piirrä elokuvasta mieleen jäänyt tilanne tai kohtaus.
b. Piirrä kuva Coralinesta ja hänen ystävistään.
c. Tee sarjakuva: miten tarina voisi jatkua?
2. YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ IKÄRAJOISTA
a. Elokuvilla on ikärajat. Mitä ikärajoja Suomessa on käytössä? S (kaikille sallittu) 7, 12, 16, 18
b. Miksi elokuvilla on ikärajat? Mitä hyötyä niistä on? Jotta liian nuori lapsi ei erehdyksessä katsoisi liian rankkaa/pelottavaa elokuvaa, eli
lastensuojelullisista syistä. Ikärajat eivät siis ole suosituksia, joilla suositeltaisiin elokuvia tietyn ikäisille.
c. Mihin ikärajat perustuvat? Mikä elokuvassa aiheuttaa ikärajan? Mahdolliseen haitalliseen sisältöön, väkivaltaan, ahdistukseen, päihteisiin ja seksiin.
d. Onko elokuvien ikärajoja pakko noudattaa? Kyllä. Ne ovat sitovia. Esimerkiksi 8-vuotias ei voi kaupasta ostaa K12-elokuvaa. Laki kieltää sen julkisen luovuttamisen (myymisen tai vuokraamisen) ikärajaa nuoremmalle henkilölle. 8-vuotias ei myöskään voi mennä katsomaan K12-elokuvaa elokuvateatteriin; vasta 9-vuotias voi aikuisen seurassa mennä katsomaan K12-elokuvan. Kyse on ns. ikäjoustosta, joka sallii 3 vuotta elokuvan ikärajaa nuoremman henkilön menevän aikuisen (vanhempansa) seurassa elokuviin, mikäli aikuinen niin päättää. Ikäjousto ei päde K18-elokuviin.
KYSYMYKSIÄ CORALINE–ELOKUVASTA KESKUSTELUJEN POHJAKSI
1. Mikä kohtaus jäi mieleen? Miksi?
2. Oliko elokuvassa jotain pelottavaa? Mitä? Mikä oli pelottavinta? Miksi?
3. Millainen (hahmo/henkilö) Coraline on? Kuvaile häntä. Miksi Coraline äksyili vanhemmilleen?
4. Mistä elokuvan henkilöhahmosta pidit? Miksi juuri hänestä? Mikä hänessä oli kivaa?
5. Voisiko elokuvan kuvaamia asioita tapahtua oikeasti?
6. Oliko elokuvassa hauskoja kohtauksia? Mitkä ne olivat?
7. Kumpaa elokuva oli enemmän: jännittävä/pelottava vai hauska?
8. Kenen kanssa haluaisit katsoa tällaista elokuvaa? Onko tämä liian pelottava elokuva yksin katsottavaksi? Kenen kanssa yleensä käyt elokuvissa? Kenen kanssa katsot ohjelmia televisiosta?
TIEDONHAKUTEHTÄVIÄ
1. Etsi netistä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön (MEKU) Ikärajat.fi-tietokanta. Etsi tietokannasta viimeksi näkemäsi (ei kuitenkaan Coraline) elokuvan ikäraja ja katso perusteluista, mikä ikärajan on aiheuttanut. Tarkista myös, onko suosikki tv-sarjallasi tietokannasta löytyvä ikäraja.
2. Etsi netistä Internet Movie Database -nettisivut. Hae sieltä Coralinen tuotantotiedot. Kuka toimii Coralinen äänenä? Entä kuka toimii Wybien äänenä?
KOTITEHTÄVÄ
Jos mahdollista, etsi kotoasi viisi dvd -elokuvaa, jotka olet katsonut. Kirjoita vihkoosi elokuvien nimet ja niiden ikärajat. Esimerkkejä ohjelmien ikärajamerkinnöistä
dvd -pakkauksissa:
Hyödyllisiä linkkejä:
Taustatietoa elokuvien käsittelyyn alakouluissa:
Minna Mäkelä-Rönnholm, Elokuvien taikaa kouluissa – Lastensuojelullinen näkökulma mediakasvatuksessa, Valtion elokuvatarkastamon julkaisu nro 3: VET, 2009
© Koulukino 2024