keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU
Kuva: Emilia Haukka

Metataso syntyy, kun esimerkiksi taideteoksessa tehdään taideteosta. Fucking with Nobody -elokuvassa kuvataan elokuvan tekemistä ja lopulta elokuvasta muodostuu useiden metatasojen kudelma.

1. Muistelkaa ja listatkaa kohtauksia, joissa tarinan rakennetta purettiin näkyvästi tai joissa tulit tietoiseksi siitä, että katsoit fiktiivistä elokuvaa.

2. Elokuvan ohjaaja kertoo Voima-lehden artikkelissa "Ohjaaja Hannaleena Hauru purkaa rakkauden kuvaamisen rakenteita elokuvassaan Fucking with Nobody": ”Haluan elokuvaani mukaan haptisen eli jonkinlaisen sormilla kosketeltavan ulottuvuuden, jossa maailma hahmottuu muidenkin kuin näköhavaintoihin ankkuroituvien mielikuvien varassa. Se tarkoittaa, että elokuvassa on viitteitä kosketukseen, hajuihin ja makuihin liittyvistä muistoista, joihin ihmiset sitten liittävät omia merkityksiään.”

  • Ottakaa itse kuvia, joilla pyritte luomaan katsojalle viitteitä kosketukseen, hajuihin ja makuihin.
  • Etsikää netistä ja sanomalehdistä ns. haptisia kuvia, joiden katsoja voi melkein aistia hajuja, makuja tai kosketuksen.
    Yksi hyvä ja laajalle levinnyt esimerkki on Youtubesta ja Instagram-tileiltä löytyvät ASMR-videot. Katsokaa esimerkiksi Instasta ”glitter.slimes” tai Sita Salminen.