Sosiaalinen eriarvoisuus ja ympäristökysymykset

Ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristökriisien vaikutukset jakautuvat eri tavoin eri alueille ja ihmiset ovat hyvin eriarvoisissa asemissa kohtaamassa niiden aiheuttamia muutoksia. Globaalin eriarvoisuuden lisääntyminen, jatkuvan kasvun ihanteeseen nojaava talousajattelu ja ympäristökriisit ovat sidoksissa toisiinsa.
Globaalit ympäristöhaasteet
Saastunut Delhi näyttäytyy dokumentissa monimutkaisena järjestelmänä, jonka asukkaita voi ajatella samanaikaisesti sekä ympäristötuhojen uhreina että syyllisinä tuhoisan järjestelmän ruokkimiseen. Osa ympäristöhaasteista on luonteeltaan paikallisia, osa suoraa vaikutusta laajemman ilmastonmuutoksen etenemisestä. Ehkä osa Yamuna-jokea saastuttavista tekstiilitehtaista tuottaa halpamuotia myös Suomen markkinoille.
- Keiltä dokumentissa vaaditaan toimia Delhin tilanteen parantamiseksi? Mitä mieltä olette erilaisten toimijoiden – yksilöiden, paikallisyhteisöjen, poliittisten päättäjien, yhtiöiden – vastuusta ja mahdollisuuksista vaikuttaa tilanteeseen?
- Minkälaisina ilmastonmuutoksen vaikutuksen ilmenevät asuinseudullasi nyt? Entä tulevaisuudessa?

Minkälaiset arvot ja ihanteet törmäävät toisiinsa dokumentin kuvassa, jossa naiset kahlaavat saasteista vaahtoavassa Yamuna-joessa uskonnollisen juhlan yhteydessä?
Saasteiden vaikutus arkeen
Dokumentti näyttää välähdyksiä siitä, minkälaista arjessa selviytyminen voi olla, jos ei ole mahdollisuutta suojautua ympäristösaasteilta ja ilmastonmuutoksen aiheuttamilta sään ääri-ilmiöiltä. Köyhien ja muiden vähäosaisten mahdollisuudet vaikuttaa elinolosuhteisiinsa vaikuttavat heikoilta.
- Vertailkaa Suomen ja Intian sosiaalisen eriarvoisuuden rakenteita. Minkälaisia vaikuttimia tunnistatte maiden kulttuurisista taustoista ja uskomusperinteistä?
- Tarkastelkaa kohtausta, jossa lapset kerjäävät rahaa esiintymällä liikenneruuhkassa kaistojen väleissä. Mitä kaikkea kohtauksessa on meneillään? Minkälaisiksi autoissa istuvien ihmisten ja lasten suhteet muodostuvat?
Hyväosaisuus, vastuu ja luontosuhde
Dokumentissa kuvataan sitä, kuinka Delhin hyväosaiset asukkaat pyrkivät hakeutumaan suojaan tukahduttavalta helteeltä ilmastointilaitteiden viilentämiin sisätiloihin. Normaalin kaltaista elämää on mahdollista ylläpitää tiettyyn pisteeseen asti ilmanpuhdistimien, ilmastointilaitteiden ja pulloveden varassa. Myös kertojana dokumentissa toimiva ohjaaja Jain sanoo itse olleensa ”ilmastointilapsi”.
- Minkälainen suhde ulkoympäristöihin ja ”luontoon” muodostuu, jos pääosa ajasta vietetään ilmastoiduissa sisätiloissa?
- Hyväosaisuus voi herättää niin syyllisyyttä kuin tuottaa välinpitämättömyyttä. Minkälainen voisi olla runo, laulu, tanssi tai esimerkiksi sarjakuva, jossa nämä kummatkin ulottuvuudet ovat läsnä? Teoksen konteksti voi olla dokumentin maailmasta tai omasta elinpiiristäsi.
- Finnwatchin sivustolla kerrotaan, että ” ’Varakkaan pohjoisen’ maille on tyypillistä, että niiden tarvitsemasta elin- ja kulutustarviketuotannosta suuri osa on ulkoistettu maihin, joissa tuotanto- ja palkkakustannukset ovat halvempia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tuotannosta syntyvät ympäristöhaitat ja hiilidioksidipäästöt jäävät tuotantomaihin.” Miltä tämän valossa pohjoisen hyvinvointivaltioiden ja niiden asukkaiden ympäristövastuullisuus näyttää ja kuinka ympäristövastuullisuutta voisi kehittää?