keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

 

Vaikka Jean Vigo eli vain 29-vuotiaaksi, hänen työnsä elokuvaohjaajana vaikutti suuresti 1930-luvun elokuvaan niin Ranskassa kuin muuallakin 
maailmassa. Myöhemmin Vigon työn vaikutus näkyi etenkin ranskalaisen uuden aallon ohjaajien elokuvissa 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa ja esimerkiksi Italian neorealistisia elokuvia voidaan hyvin tulkita vigolaisen runollisen realismin hengessä. Vielä tänäkin päivänä Vigon elokuvat toimivat inspiraationa monelle elokuvaohjaajalle, jotka uudistavat elokuvailmaisun runollisuutta. 
 
Vigon ollessa 12-vuotias hänen anarkisti-isänsä vangittiin ja tämä menehtyi vankisellissä samana vuonna, 1917. Vigo lähetettiin sisäoppilaitokseen ja todellisen identiteetin suojelemiseksi anarkisti-isän poikana hänelle annettiin valenimi Jean Sales. Vigo muutti äitinsä luo Pariisiin vuonna 1922 ja meni opiskelemaan Lycee Marceau’n ja myöhemmin Sorbonneen omalla nimellään. Vigo avioitui vuonna 1931 ja sai tyttären. Vigo menehtyi pitkän sairauden uuvuttamana L`Atalanten ensi-illan aikoihin. 
 
Vaikka Vigon elokuvien yhteispituus jää alle kolmen tunnin, hänen elokuvansa ovat jääneet elokuvahistoriaan. Vuonna 1929 Vigo teki jo mykkäelokuvan, kokeellisen dokumenttielokuvan, À Propos de Nice (1929), joka tutki 1920-luvun Nizzan sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ja vuonna 1931 elokuvan Taris, roi de l’eau (1931) uimari Jean Taris’ta. Merkittävimpinä Vigon elokuvina on kuitenkin pidetty elokuvia Zéro de conduite (1933) ja L’Atalante (1934). 
 
Millä tavoin Jean Vigon elokuvat vaikuttivat sekä tuleviin ranskalaisiin että ulkomaisiin elokuvantekijöihin? Marko Kudjoi analysoi artikkelissaan ”Ennen teollisia unia…” elokuvan uudistumista 1930-luvulla ja tarkastelee sitä suhteessa yhteiskunnallisiin muutoksiin 1930-luvun Euroopassa. Kudjoin mielestä Vigon elokuvien ”tarinoissa elokuvan konventiot ja koodit luotiin uudelleen” (22). Siinä missä Kudjoi tarkastelee konventioiden ja koodien uudelleenluomista analysoiden Vigon ”poeettista realismia”, Lauri Timonen kirjoittaa artikkelissaan ”Mielikuvituksellisen totuuden rumuudesta ja kauneudesta” Vigon ”runollisesta ilmaisusta” (42): kummassakin on kyse elokuvallisen kerrontatyylin uudelleenmuotoutumisesta ja sen ajatuksen syrjäyttämisestä, että elokuvan tulisi heijastaa olemassa oleva maailmaa ja kertoa siitä loogisesti, kenties viihdyttävästikin, oman välineellisyytensä peittäen. 
 
Keskittyessään Vigon elokuviin Kudjoi jättää tarkastelematta poeettisen realismin syntyä 1930-luvun ranskalaisessa elokuvassa. Poeettinen realismi yhdistetään usein juuri ranskalaiseen 1930-luvun elokuvaan, mutta sen määritteleminen on hieman hankalaa, sillä sen edustajat eivät muodostaneet yhtenäistä koulukuntaa. Poeettinen realismi oli tietynlainen suuntaus, joka näkyi Vigon ja muiden ranskalaisten kuten Jean Renoir’n, Marcel Carnen, Julien Duvivier’n elokuvissa. Heidän elokuviaan yhdistää marginaalisiin henkilöhahmoihin keskittyminen, tyylitelty sosiaalisen todellisuuden kuvaus, kuvien ilmaisuvoimaan luottaminen, nostalgisuus ja melankolisuus. 
 
À Propos de Nice -elokuvan esittelytekstissä Vigo kirjoittaa ”yhteiskunnallisesta dokumentista” ja sen tarkoitusperistä seuraavaa: ”Tavoite on saavutettu, jos olemme onnistuneet paljastamaan salaisen ajatuksen vain yhdestä eleestä, pusertamaan arkipäiväisestä ihmisestä tai sattumasta sen sisäisen kauneuden tai karikatyyrin, jos olemme onnistuneet paljastamaan kollektiivisen hengen yhdestä sen puhtaasti fyysisestä ilmentymästä.” 
 
Vaikka Vigo kirjoittaakin dokumentistaan, hänen ajatuksensa enteilevät hänen myöhempää runollista realismia edustavaa elokuvaansa L’Atalantea. Vigon ajatukset paljastavat, että hän näki elokuvan – oli se sitten yhteiskunnallinen dokumentti tai runollisen realismin elokuvallinen ruumiillistuma – tehtäväksi pakottaa katsoja näkemään olemassa olevan todellisuuden pintaa syvemmälle. Vigon halu löytää arkipäiväisestä ihmisestä sisäinen kauneus tai kollektiivinen henki fyysisestä ilmentymästä kertoo hänen kiinnostuksestaan käyttää elokuvaa välineenä, joka paljastaa todellisuuden syvimmän olemuksen.