keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Kauhuelokuvan teemoja ja historiaa

Kauhuelokuva on genre eli lajityyppi, jota määrittelevät omat säännöt ja konventiot.

Peter Schepelern määrittelee lajityypin institutionaaliseksi kokonaisuudeksi, joka käyttää dramaturgisia, temaattisia ja tyylillisiä stereotyyppejä sekä konventioita rajattuina kokonaisuuksina. Hänen mukaansa lajityyppielokuva on täysin ymmärrettävissä vain suhteessa lajityyppiinsä. Kauhuelokuvan lajityypin hän määrittelee fiktioksi, joka pyrkii herättämään kauhun ja pelon tunteita käyttäen makaabereja asioita ja jännitystä, yllätyksiä ja shokkitehosteita painottavaa kerrontatapaa. Oleellisia ovat myös kauhuelokuvan yleisössä aiheuttamat reaktiot.(Schepelern1986, 9-10, 16.)

Kauhuelokuvan vahvin teema voidaan kiteyttää taisteluun pahan ja hyvän välillä. Paha ruumiillistuu yleensä hirviönä, joka voi olla esim. vampyyri, noita, ihmissusi, muumio tai murhanhimoinen ihminen. Pahuus on siis pelottavaa ja usein pelottavuus perustuu vihaan. Muodonmuutos on yleinen motiivi kauhuelokuvassa. Schepelern 1986, 34-35. Valkoinen Peura, jossa ihminen muuttuu eläimeksi on tästä hyvä esimerkki. Kauhuelokuville on tyypillistä tietty dramaturginen kehitys, joka ilmenee kiihtyvänä tapahtumasarjana. Kerronnan päämääränä on dramaattinen huippukohta, jossa pahuus yleensä tuhotaan. (Schepelern 1986, 35.)

Kauhuelokuvassa voidaan katsoa myös olevan kyse normaaliuden ja hirviön kohtaamisesta siten, että hirviön toiseus paljastuu tukahdutetuksi osaksi ihmisyyttä. Hirviön edustamalla toiseudella tarkoitetaan yhteiskunnallisesti alistettuja ryhmiä sekä psyykkisesti torjuttuja ilmiöitä. Valkoisessa peurassa hirviön toiseus henkilöityy naiseen ja tämä on usein tulkittu pelon ilmaukseksi naisen seksuaalisuutta kohtaan.

Kauhuelokuvan synty ajoittuu 1910-luvulle, mutta sen varsinainen suuruudenaika tuli 1920-luvulla saksalaisen elokuvaekspressionismin myötä. Tuolloin syntyi klassikkoja kuten Tohtori Caligarin kabinetti ja Nosferatu, joiden viistoilla visioilla ja omintakeisella kuvakerronnalla oli suuri vaikutus myös myöhempään kauhuelokuvaan. Kauhuelokuvan kaupallinen läpimurto tapahtui Frankensteinin (1931) myötä, joka myös vakiinnutti goottilaisen romaanin aineiston olennaiseksi osaksi kauhuelokuvan kuvastoa. Frankensteinin ja Draculan (1931) kautta saksalaisen ekspressionismin aihevallinnat ja clair-obscur – kuvatyyli tulivat osaksi suuren yleisön kauhuelokuvaa. Schepelern 1986, 27-30.

Kauhuelokuva on suomalaisten elokuvien joukossa todellinen harvinaisuus.  Antti Alanen esittää suomalaisten kauhuelokuvien vähälukuisuudella syyksi maahantuonnin ja sensuurin yhteisvaikutusta. Suomessa ovatkin monet kauhuelokuvan merkkiteoksista jääneet melko tuntemattomiksi ja näin ollen esikuvat ovat olleet vähissä. Alasen mielestä suomalaiselle kauhuelokuvalle löytyisi kyllä runsaasti materiaalia kansantarinoista ja historiallisista kokemuksista. (Alanen 1985, 27.) Valkoinen peurahyödyntääkin runsaasti kansanperinnettä ja myyttejä. Toisaalta se myös liittyy vahvasti kansainväliseen kauhuelokuvan perinteeseen ja sen kuvastoon liittämällä konventionaalisia kauhuelementtejä suomalaiseen ympäristöön luontevasti. Valkoisella peuralla siis on selkeästi ulkomaiset esikuvansa.

Esim. Valkoisen peuran epätodellisten, vinojen varjojen käyttö viittaa saksalaiseen ekspressionismiin. Erityisesti kohtauksessa, jossa Piritan varjo liikkuu ikkunan maahan heijastaman ristin muotoisen varjon yli, on vaikutteita F.W. Murnaun Nosferatusta (1922). Lisäksi Piritan kuunvalossa paljastamat kulmahampaat liittävät elokuvan myös vampyyrielokuvan perinteeseen.

 

Meissä kaikissa asuu peto – muodonmuutos kauhuteemana

Metamorfoosi eli muodonmuutos on tuttu teema monesta kauhuelokuvasta.

Tämä myös Valkoisen peuran kuvastossa keskeinen teema liittyy kansainvälisiin myytteihin ja taruihin. Naisen ja peuran välinen metamorfoosi on läheistä sukua ihmissusi-aiheelle, joka löytyy mm. Itä-Euroopan, kreikan, Islannin ja Keski-Euroopan kansanperinteestä. Suomalaiselle kansanperinteelle ihmissusiaihe on melko vieras ja Valkoisen peuran metamorfoosiaihe lieneekin enemmän populaarikulttuurin kauhukuvaston kautta suodattunutta kansainvälistä folklorea.

Kauhuelokuvan keskeiseksi hahmoksi ihmissusi päätyi 1930-luvulla. Ihmissusi-elokuvien traditiosta onkin alun perin peräisin muun muassa täysikuun aikaansaama muodonmuutos, Valkoisessa peurassa teema saa kuitenkin naiseuteen liittyviä lisämerkityksiä. Yhteistä metamorfoosi-teeman sisältämille kauhuelokuville on, että niissä on pohjimmiltaan kyse ihmisessä asuvasta pedosta ja sen kohtaamisesta.

Tehtäviä

1. a) Kerätkää luokassa listaa suomalaisista kauhuelokuvista.
b) Miksi Suomessa ei juuri ole tehty kauhuelokuvia?

2.Keskustelkaa näkemistänne kauhuelokuvista: mikä on kauhuelokuville tyypillistä, ovatko ne pelottavia, pidättekö kauhuelokuvista jne.

3.Mainitkaa jokainen yksi tietämänne kauhuelokuva, ja kertokaa mikä siitä tekee kauhuelokuvan.

4. Järjestäkää luokassa väittely, jossa toinen puoli puolustaa kauhuelokuvaa ja toinen arvostelee sitä roskaviihteenä tms.

5. Luetelkaa kauhuelokuvien tai kauhukirjallisuuden hahmoja, joihin liittyy muodonmuutosteema. Mitä muodonmuutoksen ympärille rakennettuja elokuvia muistatte nähneenne?

6. Pohtikaa miten ihmisen muodonmuutos eläimeksi on yleensä kauhuelokuvissa kuvattu? Pohtikaa mitä merkityksiä muodonmuutokselle elokuvissa voisi olla? Keksikää erilaisia tulkintoja.

7. kehitelkää oma kauhuelokuvaideanne muodonmuutosteeman ympärille. Kirjoittakaa tarinasta juonisynopsis.

8. a) Lukekaa ohessa oleva Valkoisen peuran arvostelu, jossa elokuvaa mm. verrataan nykykauhuun. Mitä mieltä olette tällaisesta vertailusta? Oletteko kirjoittajan kanssa samaa vai eri mieltä?  Perustelkaa mielipiteenne. Keskustelkaa miksi tämä elokuva näyttää kestäneen aikaa näin hyvin.

b) Kirjoittakaa Valkoisesta peurasta oma elokuva-arvionne erityisesti kauhugenren näkökulmasta.

This beautiful, oneiric film is possibly the finest rendering of the human-into-animal myth – popularised by countless werewolf movies with dubious heritage. The story tells of a woman cursed to change into the titular white reindeer and lure men to their deaths, and unfolds against a landscape of unrelenting snow and daylight. The locations add a primal, pre-Christian power to the tale: sites like the sacrificial alter, strewn with the carcasses of reindeer, and the icy shaman’s cottage ingrain themselves into the viewer’s memory, underlining the bestial and human in a story that’s essentially about spiritual and personal torment. Blomberg, who also edited and lensed this superlative fantasy picture, keeps dialogue to a minimum – the film could be watched silent – and uses documentary-style footage of the Laplanders and their everyday life to depict their grueling existence. The reindeer itself, portrayed by an actual animal and not some animatronic, CGI ghost, is given mocking, sinister reality by the simple trick of imperceptibly slowing its action: trotting through the dead woods and snow dunes, enticing its prey with seductive eeriness. Likewise, Mirjami Kuosmanen, who co-wrote the screenplay and plays the cursed woman, invests her character with a dpeth of emotion missing from films like The Wolfman(2010; dir. Joe Johnston), Underworld(2003; dir. Len Wiseman) or The Twilight Saga: New Moon (2009; dir. Chris Weitz), ensuring that this simple and elegant nightmare remains a pertinent study of cinema’s affinity with fantastical, metaphorical stories.

(http://www.brettgerry.co.uk/2009/12/valkoinen-peura-1952-dir-erik-blomberg/)