keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Carolin Koss: Plastic Child (2016)

Carolin Koss: Plastic Child (2016, kesto 12:08)

Plastic Child kertoo nuoren pojan matkasta läpi saastuneen muovisen maailman. Hänellä on perintönä yksi ainut elävä kasvi, joka suo hänelle hengitettävää ilmaa ja tuo lopulta toivoa ihmiskunnalle. Plastic Child on osa dystooppista Emerald Green -trilogiaa, jossa luonto on syrjäytetty sukupuuttoon, hengitettävää ilmaa on harvassa, ja aurinko on hävinnyt ihmisten riistettyä luonnolta sen resurssit. ​ 

Tietoa taiteilijasta

Carolin Koss (synt. 1986) on Helsingissä asuva ja työskentelevä taiteilija ja elokuvantekijä. Hän on syntynyt Saksassa. Hän yhdistelee eri mediumeja teoksissaan, jotka ovat usein ajatuksekkaita ja esteettisiä. Teokset antavat muodon sisäisille maisemille tai kutsuvat pohtimaan ympäristöä. Hänen teoksensa ovat usein luonteeltaan unenomaisia ja vangitsevat katsojan symbolisella ja tyylitellyllä kuvakielellään. Koss valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2014. 

Avainsanat: Muovi, lapsi, matka, kasvit, muovisaaste, ympäristöongelma, kierrätys, ympäristö, luonto, maisema, meri, tulevaisuus, tarina, valaistus, kuvakieli

Teokseen liittyvät tehtävät

1. Keskustelutehtävä

Minkälaisia tunteita teos herätti?
Minkälainen tunnelma teoksessa oli?
Kuvaile, minkälaisessa maailmassa lapsi eli? Mitä siellä näkyi? Miksi lapsi oli lasisessa laatikossa? Minkälainen taidekokemus tämä oli?

2. Elokuvan tarina

Mediataideteos voi olla tarinallinen tai sitten siinä ei ole meille tuttua tarinan juonta. Kerro parillesi teoksen tarina omin sanoin 2 minuutissa. Sitten toinen kertoo tarinan omin sanoin 1 minuutissa. Mikä oli oleellista tässä tarinassa? 

Keskustelkaa yhdessä

  • Oliko tarinassa jotain yllättävää tai ennalta arvattavaa?
  • Mitä elokuvan lajityyppiä teos muistutti?
  • Missä paikassa teoksessa ollaan? Missä ajassa eletään?
  • Mikä oli tarinan sanoma? 
  • Miten valoa oli käytetty (esimerkiksi yöllä vihreä loistelampun valo, päivällä kliininen valkoinen)?
  • Minkälaisia värejä oli käytetty – miten ne vaikuttivat tunnelmaan?
  • Mitä musta kissa symboloi?
  • Mikä kasvin tehtävä ja merkitys oli? 
  • Tuleeko teoksesta mieleen jokin muu tarina, kertomus tai elokuva?

3. Tarinan visualisointi

Visualisoikaa yhdessä taululle (esimerkiksi piirtäen tai symbolein) lapsen matka ja vastatkaa seuraaviin kysymyksiin: Mistä tarina alkoi? Mihin lapsi oli matkalla? Miksi hän lähti? Mitä matkalla tapahtuu? Mitä matkalla näkyi? Miksi lapsi istuttaa kasvin? Mihin elokuva loppui? 

Muistelkaa tarinaa yhdessä keskustellen ja yksi kerrallaan, samalla kun joku käy piirtämässä matkaa taululle. 

4. Kampanja

Tutustukaa Luonto-Liiton nuorten Itämeriryhmän toimintaan (aihetunnisteet #muovitonmeri #itämeriryhmä). Pohtikaa, kuinka voitte itse vaikuttaa merten tilaan ja keksikää oma Itämereen liittyvä some-kampanja. 

Kampanjoinnin tarkoituksena on tuoda esiin jokin ongelma ja innostaa ihmiset mukaan löytämään ongelmaan ratkaisuja esimerkiksi muuttamalla tapoja toimia tai kuluttaa. Se avaa uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia toimia asioiden hyväksi

Miettikää, minkälainen some-kampanjastanne tulee, millä alustalla se toteutetaan, minkälaiset kuvat sopivat siihen, mitkä hashtagit toimisivat parhaiten? 

5. Hyvä/paha muovi

Ottakaa pienryhmissä selvää, miten ja miksi muovia käytetään. Miksi muovi on sekä hyvä että paha asia? Kuvittakaa vastauksenne tekemällä kollaasi lehdistä leikatuista kuvista tai internetistä löydetyistä kuvista (royalty free) käyttäen esimerkiksi Canva-ohjelmaa. Canva vaatii rekisteröitymisen tai kirjautumisen Facebookin tai Googlen kautta.

Faktatietoa

Muovi on monella tapaa hyödyllinen materiaali, mutta aiheuttaa eliöstölle haittoja, kun se päätyy luontoon. Syynä voi olla esimerkiksi puutteellinen tai vääränlainen jätteiden käsittely. Muovi ei kuulu luontoon. Kiertotalouden periaatteena on käyttää raaka-aineet uudelleen ja uudelleen, jolloin säästetään resursseja. Tärkeintä olisi kulutuksen vähentäminen, miettiä mitä tavaroita oikeasti tarvitsee. Lisäksi tulisi välttää mikromuovia sisältäviä tuotteita. Muovista on myös hyötyä, minkälaista? 

6. Infograafi

Piirrä infograafi muovituotteen elinkaaresta ja pohdi asioiden syy-seuraussuhdetta. Mistä muovin raaka-aine tulee, mitä siitä tehdään, mihin se päätyy, miten muovi päätyy esimerkiksi mereen? Infograafi on selkeästi graafisin elementein (kuten nuolet, symbolit, numerot, sanat, kartat) esitetty viesti jostakin asiasta. Sen tarkoituksena on tuottaa helposti ymmärrettävää informaatiota visuaalisessa muodossa monimutkaisistakin asioista. Katso esimerkkejä internetistä. 

7. Kierrätysteos

Muovi ei kuulu luontoon. Jotkut taiteilijat ovat innostuneet uudelleen käyttämään muovia taideteoksissaan. Etsi tietoa ja esimerkkejä hakusanoilla: recycling plastic art, Plastic Mama, Kristiina Tikke Tuura, Vilde Rolfsen – Plastic bag landscapes.

Tee oma taideteos kierrätysmuovia hyödyntäen. Mieti, minkälaisia materiaaleja sinulla on käytössäsi, minkälaisia muotoja niistä voi rakentaa, kuinka iso teoksesta tulee, miten värejä voi hyödyntää ja mikä teoksen sanoma on. 

8. Muovipäiväkirja – Muovi ja minä

Pidä päiväkirjaa siitä, montako kertaa käytät muovia yhden päivän tai tunnin aikana ja mihin tarkoitukseen. 

Vinkki: Katso Miten tutkin -oppimateriaaliin kuuluva Niina Suomisen animaatio Hyvä meininki ruokahävikistä. 

9. Matkailumainos

Jos Plastic Child -teoksen lapsi tulisi luokkaasi vierailulle, mitä kertoisit ja haluaisit näyttää hänelle omasta elinpiiristäsi? Suunnittele tälle vierailijalle retki. Minkälaisen retken tekisitte yhdessä? Minne veisit hänet? Mitä siellä näkyisi? Mitä haluaisit hänen näkevän ja kokevan? Tee tästä houkutteleva matkailumainos ja esittele se muulle luokalle.