Luontoelokuvan historiasta
Luontoelokuvien kehitys 1900-luvun alusta nykypäivään on kulkenut dokumenttielokuvan pioneereista ajatteluun, joka korostaa ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä sekä luonnon itseisarvoa.
Luontoelokuvien genre sai alkunsa 1900-luvun alussa, kun elokuvantekijät alkoivat tallentaa villieläimiä ja luonnonmaisemia. Varhaisiin esimerkkeihin kuuluu Robert J. Flahertyn Nanook pakkasen poika (2022), joka kuvasi inuiittiperheen elämää. Elokuvaa pidetään ensimmäisenä varsinaisena dokumenttielokuvana. 1950- ja 1960-luvuilla Walt Disney toi genren laajempaan tietoisuuteen elokuvillaan kuten The Living Desert (1953). 1970- ja 1980-luvuilla BBC:n Life on Earth (1979), juontajanaan David Attenborough, asetti uuden standardin luontoelokuville.
2000-luvulla teknologian kehitys, kuten droonit ja HD-kamerat mahdollistivat luonnon monimuotoisuuden entistä tarkemman dokumentoinnin. Sarjat kuten Planet Earth (2006) ja Blue Planet II (2017) ovat saavuttaneet valtavan suosion.
2000-luvun jälkeinen posthumanistinen ajattelu on vaikuttanut myös nykyluontoelokuvien käytäntöihin. Posthumanismi on ajattelutapa, joka kyseenalaistaa ihmiskeskeisyyden ja korostaa ihmisen ja muiden ei-inhimillisten toimijoiden välistä yhteyttä sekä ympäristön ja teknologian merkitystä. Luontoelokuvissa tämä näkyy esimerkiksi siinä, että eläimiä ja ekosysteemejä kuvataan itsenäisinä toimijoina, ei vain ihmisen näkökulman tai tulkinnan kautta. Posthumanistinen ajattelu auttaa luontoelokuvien tekijöitä luomaan teoksia, jotka haastavat katsojia pohtimaan ihmisen ja luonnon välistä suhdetta uudella tavalla.
