Poikkeuksellinen prosessi

- Parvet on elokuva, jonka tuotannossa on kokeiltu monenlaisia uusia ja poikkeuksellisia tekemisen tapoja. Lukekaa elokuvan tekoprosessista alta, ja keskustelkaa sitten ryhmissä seuraavien kysymysten avulla:
Parvet on poikkeuksellisin yhteisöllisin työskentelytavoin toteutettu elokuva, jonka taustalla on elokuvaohjaaja Hannaleena Haurun koolle kutsuma laajempi taiteellista työskentelyä ja tutkimusta yhdistävä hanke. Elokuvan uudenlaisessa tekotavassa on haluttu tutkia sitä, kuinka voisimme paremmin luoda elokuvatuotannoissa tilaa usein marginaisoiduille äänille ja tekijyyksille.
“Teoksen tekotapa poikkeaa tavanomaisesta, kun kymmenen keskeistä näyttelijää on ollut alusta aina leikkausvaiheeseen asti mukana kehittämässä näyttelemäänsä hahmoa. Elokuvan sisältö on muotoutunut heidän kehittämien hahmojen ympärille. Osallistamalla moninaisen joukon tekijöitä se tuo valkokankaalle tarinoita, joita emme välttämättä muuten näkisi“, kertoo elokuvan tuottaja Emilia Haukka Elokuvayhtiö Aamusta.
(Lähde: Lehdistötiedote/Elokuvayhtiö Aamu)
- Miten uskot sen, että näyttelijät ovat itse olleet mukana kehittämässä hahmojansa, vaikuttavan Parvet-elokuvan lopputulokseen?
- Minkä takia elokuvantekijät ovat halunneet tarjota näyttelijöille mahdollisuuden osallistua hahmonsa kehittämiseen?
- Jos esiintyisit itse elokuvassa, näyttelisitkö mieluummin jonkun muun suunnittelemaa hahmoa, vai kehittäisit itse oman hahmosi?
- Jos saisit itse kehittää oman elokuvahahmon, millainen hän olisi, ja millaisessa elokuvassa hän seikkailisi?
2. Tutustukaa Parvien poikkeukselliseen tuotantotapaan syvemmin lukemalla elokuvan lehdistötiedote kokonaan. Keskustelkaa ryhmissä lukemastanne:
- Miten uskot, että työryhmän kokoaminen avoimen haun kautta on vaikuttanut elokuvan tekoprosessiin? Entä lopputulokseen?
- Miksi elokuva on päätetty toteuttaa tällä tavoin?
- Miten prosessi poikkeaa siitä, miten suomalaisiin elokuviin yleensä kootaan työryhmä?