Komedia
Komedia on yksi elokuvagenre
Komedialle on vaikea antaa tarkkaa määritelmää. Pääosin se syntyy sääntöjen rikkomisesta siten, että siitä aiheutuvat seuraukset eivät kuitenkaan ole vakavia. Sääntöjen eli normien rikkominen voi olla epäsovinnaista käyttäytymistä, väärinymmärryksiä tai fyysistä toilailua kuten tavaroiden rikkoontumista sekä kaatuilua. Komediaan kuuluvat myös sanalliset leikit ja ironia eli sanotaan toista ja tarkoitetaan toista. Pekka on oikein nokkela puhuja ja tuo hyvin puheenparsillaan ja sutkautuksillaan esiin komedian lajityypillisiä piirteitä.
Elokuvan lajityypit eli genret ovat vakiintuneita muotoja. Muoto antaa katsojalle jo ennakko-odotuksia siitä, miten elokuva saattaa edetä tai minkälaisia henkilöhahmoja elokuvassa on. Elokuvagenrejä ovat muun muassa komedia, draama, musikaali, fantasia, länkkärit, scifi ja animaatio. Joskus myös genrejä sekoitetaan keskenään.
1. Muistele viimeksi näkemiäsi elokuvia. Mitä lajityyppiä ne ovat olleet? Mistä päättelit elokuvien lajityypin?
2. Minkä lajityypin elokuvia mielelläsi katsot, miksi? Mitä erilaisia elokuvien lajityyppejä tiedät?
3. Minkä komedian olet viimeksi nähnyt? Mille elokuvassa naurettiin?
4. Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä on komedia. Jotta elokuva voidaan luokitella komediaksi, tulee elokuvan noudattaa tiettyjä piirteitä. Piirteitä voivat olla muun muassa:
- Elokuvan erikoinen aihe
- Päähenkilöt ovat hullunkurisia (luonnekomiikka)
- Sanallisia leikkejä ja vitsailua (sanakomiikka)
- Huvittavat juonen käänteet ja tilanteet (tilannekomiikka)
- Nurinkuriset sekä hassut asusteet, tavarat ja lavasteet
- Oudot ja hullunkuriset äänet ja musiikki
- Yllätykselliset temput ja leikkaukset
- Minkälaisia komedialle tyypillisiä piirteitä löydät tästä elokuvasta? Käytä apunasi yllä olevaa jaottelua.
Farssi on komedian alalaji
Mykät elokuvakomediat olivat aluksi sellaisia, joissa kaatuiltiin ja henkilöille tapahtui erilaisia kommelluksia ja sattumuksia. Äänielokuvan myötä komedioiden huumori alkoi perustumaan enemmän vitseihin ja hauskoihin puheenparsiin.
Komediat jakautuvat alalajeihin kuten farssiin ja slapstickiin. Komedia voi myös sekoittua toiseen lajiin kuten kauhuun. Suomessa on erityisesti tehty farsseja kuten Pekka ja Pätkä puistotäteinä. Farssissa on paljon väärinkäsityksiä, koomisia tilanteita, karikatyyrisiä henkilöhahmoja sekä vitsejä ja hauskoja puheenparsia. Farssissa on samaan aikaan useita päällekkäisiä tarinoita, jotka saattavat yhdistyä elokuvan lopussa. Farssit usein päättyvät onnellisesti.
5. Mitä päällekkäisiä tarinoita elokuvassa oli? Mitä väärinkäsityksiä elokuvassa sattui? Minkälainen oli elokuvan loppu?
Voiko huumori vanhentua?
Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä on yli 60 vuotta vanha elokuva. Ihmisten tavat, olemus, seurustelusäännöt ja muut kulttuurilliset piirteet ovat saattaneet aikojen saatossa muuttua.
6. Voiko huumori vanhentua? Naurattavatko aina samat asiat? Vertaa elokuvaa uusiin näkemiisi komediaelokuviin. Onko huumori elokuvissa samanlaista vai erilaista? Kerro elokuvien huumorista. Oliko elokuvassa kohtauksia, mitkä eivät naurattaneet sinua?
Sketsihamot
1980-luvulta alkaen televisiossa komedian suosio kasvoi sketsien ja koomisien hahmojen myötä. Suomalaisen elokuvan huumori onkin perustunut yksittäisiin koomisiin hahmoihin kuten esimerkiksi Pekkaan ja Pätkään. Nykypäivän komediaa edustaa muun muassa Putous sketsihahmokilpailuineen.
7. Minkälaisia komediaan perustuvia televisio-ohjelmia tiedät olevan?
8. Suunnittele oma sketsihahmosi. Ota sketsihahmossasi huomioon sana- ja luonnekomiikka:
- Hahmon puhetyyli ja hokema
- Maneerit, eleet, ilmeet, asennot
- Hahmon luonteenpiirteet ja mitkä niistä korostuvat
- Mikä hahmolle on tärkeää, mistä pitää, mitä inhoaa ja niin edelleen
- Suunnittele myös puvustus ja hahmon tärkeät esineet ja asiat, joita hänellä on mukanaan
Vitsit
Vitsit ovat lyhyitä kertomuksia, joiden hauskuuteen vaikuttaa myös se, miten vitsi esitetään. Vitseissä usein yhdistetään kaksi toisistaan irrallista asiaa tai sanotaan jotain hullunkurista. Usein vitseissä on sisällä myös jokin älyllinen haaste tai elementti, mikä vaatii hoksaamista.
Huumorin kuten vitsien avulla ilostutetaan ja hauskuutetaan ihmisiä. Vitsien avulla voidaan myös purkaa jännitystä ja siirtää huomiota muulla ikävistä asioista. Vitsit yleensä rakentuvat sanakomiikalle, kun taas pidemmät tarinat luonne- ja tilannekomiikalle. Tietynlaiset vitsit noudattavat usein niille tuttua kaavaa esimerkiksi blondivitsit, Pikku Kalle -vitsit, suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen -vitsit.
Elokuvan alussa Pekka kertoo Pätkälle vitsin, jonka hauskuus tulee esiin vasta lopussa, kun Pätkän ei pitänytkään laskea junan matkustajia vaan junan pysähdyspaikkoja.
9. Esittele lempivitsisi tai löydä uusia hyviä vitsejä, joista innostunut. Esittele ne toisille. Voitte myös kirjoittaa ja ideoida omia vitsejä ja harjoitella niiden kertomista toisille. Ottakaa mallia valmiiden vitsien kaavoista.
Hauska kohtaus sarjakuvana ja sketsinä
Huumorin muotoja on monia. Keppostelu ja pelleily ovat huumorin fyysisiä muotoja, joita elokuvassakin on. Puolestaan taas vitsit, sananparret ja kaskut ovat sanallista huumoria. Taiteessa komiikan lajeja ovat puolestaan esimerkiksi elokuvakomedia, pilapiirrokset, stand up ja humoristinen musiikki kuten entisaikaan rillumarei.
10. Elokuvat ovat ottaneet ideoita aina muista taiteista. Esimerkiksi Pekka ja Pätkä –elokuvat perustuvat Ola Fogelbergin 1920-luvulla kehittämään sarjakuvaan. Tutki Pekka Puupää -sarjakuvaa. Mitä yhteistä löydät sarjakuvasta ja elokuvasta?
11. a) Palauta mieleesi elokuvan tapahtumat ja valitse yksi kohtaus, joka oli mielestäsi erittäin hauska. Keskustelkaa yhdessä elokuvan hauskoista kohtauksista ja siitä, mikä niistä teki hauskan.
- Olivatko tilanteet nolottavia ja hauskoja? (tilannekomiikka)
- Sanoiko joku hauskan ja nasevan repliikin? (sanakomiikka)
- Tekikö joku huvittavia ilmeitä ja eleitä, oliko joku hahmo huvittava? (luonnekomiikka)
b) Valitse elokuvasta yksi erittäin hauska kohtaus suunnittele siitä kuuden ruudun mittainen sarjakuva.
Tämän jälkeen muodostakaa ryhmiä, joissa jokainen ryhmä valitsee yhden valmiin sarjakuvan ryhmän keskuudesta seuraavaa tehtävää varten.
c) Valitun sarjakuvan pohjalta ryhmä suunnittelee oman sketsin. Sketsi tarkoittaa lyhyttä ja hauskaa esitystä, jossa on huvittavia tilanteita