keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Siirtolainen (1917)

Charles Chaplin (1889-1977) on ehkä elokuvahistorian tunnetuin näyttelijä. Kuuluisan kulkurihahmonsa tavoin Chaplin tuli hyvin vaatimattomista oloista. Briteissä syntynyt Chaplin liittyi nuorena teatteriseurueeseen ja päätyi matkustamaan valtameren yli Hollywoodiin.

Chaplinin ikoninen kulkurihahmo syntyi alun perin sattumalta ja kehittyi koko hänen uransa ajan alkuaikojen villistä keppostelijasta tragikoomista viattomuutta edustavaksi sankariksi. Chaplinin myöhäistuotannossa samasta hahmosta kuoriutuu jälleen uusia, omaelämäkerrallisiakin puolia mm. uransa huipun jo ohittaneen vanhan klovnin osassa. Chaplin myös ohjasi itse suurimman osan elokuvistaan.

Yhteiskuntakritiikki on Chaplinin elokuvissa toistuva teema, erityisesti köyhyyden ja sen luoman yhteiskunnan ulkopuoliseksi jäämisen kautta. Osansa kritiikistä saavat myös esimerkiksi kapitalismi ja modernisaatio.

Chaplin oli ennen kaikkea mykkäelokuva-ajan tähti, joka vastusti pitkään äänielokuvaan siirtymistä. Monien muiden mykkäelokuvan tähtien tavoin myös Chaplinin suosio alkoi hiipua siinä vaiheessa, kun äänielokuva alkoi vallata alaa – joskin Chaplinin tapauksessa tähän vaikutti myös hänen julkinen profiloitumisensa vasemmistolaisen politiikan kannattajana, mikä oli kylmän sodan aikaisessa Hollywoodissa luonnollisesti maineelle ja uralle melko tuhoisaa.

Chaplinin pitkät elokuvat  

Chaplinin poika (1921)
Nainen Pariisissa (1923)
Kultakuume (1925)
Sirkus (1928)
Kaupungin valot (1931)
Nykyaika (1936)



Diktaattori (1940)
Ritari Siniparta (1947)
Parrasvalot (1952)
Kuningas New Yorkissa (1957)
Hongkongin kreivitär (1967)


Chaplinin poika

Chaplinin poika (The Kid, 1921) on Chaplinin ensimmäinen pitkä elokuva, ja sen on mainittu olleen ensimmäinen pitkä elokuva, jossa yhdistyi komedian ja draaman aineksia. Pääosaroolin lisäksi Chaplin myös ohjasi ja tuotti elokuvan. Elokuvassa Chaplinin kulkurihahmo päätyy hylätyn poikalapsen kasvatti-isäksi. Perheen ja vanhemmuuden ohella elokuvan keskeinen teema on köyhyys yhteiskunnasta ulkopuoliseksi asettavana tekijänä.

1. Chaplinin elokuvia kulkurihahmoa itseäänkin on luettu lapsen katseen ja lapsekkuuden kautta. Sekä komiikan, että koskettavuuden on luettu kumpuavan Chaplinin hahmon lapsenomaisuuden ja ympäröivän yhteiskunnan aikuisuuden kohtaamisesta. Millaisia kulkurihahmon lapsenomaisuutta esille tuovia elementtejä löydätte elokuvasta? Esimerkiksi juonikuvioita tai eleitä.

2. Miten yhteiskunnallista valtaa käyttävät ja toimeenpanevat henkilöt, esimerkiksi poliisit ja sosiaaliviranomaiset, esitetään elokuvassa? Millainen on heidän suhteensa ja suhtautumisensa köyhään päähenkilöön?

Nykyaika

Vuonna 1936 valmistunut Nykyaika (Modern Times) oli Chaplinin viimeinen mykkäelokuva ja myös viimeinen elokuva jossa kulkurihahmo varsinaisesti esiintyi. Modernisaation ja kapitalismin kritiikki on Nykyajan keskeinen teema. Chaplin käsittelee huumorin keinoin modernisaation ja teollistumisen valjastamista kapitalismin palvelukseen, jolloin ihminen pelkistyy koneiston osaksi, jonka arvo tulee mitatuksi suorituksen ja välinearvon kautta. Selkeimmin tämä näkyy tehdaskohtauksissa: toiston aiheuttamissa fyysisissä oireissa, koneiston kirjaimellisesti nielaisemassa työntekijässä ja automatisoidussa ruokintakoneessa, jonka koekappaleeksi Chaplinin hahmo joutuu.

1. Käsikirjoittakaa Nykyajan hengessä nyky-Suomen työelämän ja/tai työllisyyspolitiikan nurjia puolia huumorin keinoin kritisoiva sketsi. Esimerkiksi työttömien näennäinen aktivoiminen on oiva kohde.

2. Eräs oman aikamme kapitalistisen teollisuuden moraalikysymyksiä on tuotantoeläinten kohtelu. Tuotantoeläinten pelkistäminen kärsimyksenkin hinnalla maksimoitavan tehokkuuden armoille vertautuu Nykyajan teollisen kapitalismin kritiikkiin. Miten arvelisitte Chaplinin käsittelevän tätä aihetta?

Siirtolainen

Lyhytelokuva Siirtolainen (The Immigrant, 1917) on satiiri Amerikkaan saapuvista siirtolaisista. 27 minuutin mittainen elokuva on esitetty Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Taidetestaajat-kinokonserteissa. Elokuvaan liittyvät oppimateriaalit löydät täältä.