Erilaisia perheitä
1. a) Mitä Onnelin ja Annelin perheenjäsenistä tai kodeista kerrotaan elokuvassa? Mitä erilaista entä samanlaista heidän perheissään on? Kumman perhettä oma perheenne muistuttaa enemmän? Millaisia kiireitä tai iloja eri perheissä mielestänne on? Mitä elokuvassa kerrotaan jäätelökauppias Arskan perheestä? Millaisia huolia Arskalla on? Millaiset asiat voisivat ilahduttaa Arskaa?
b) Millaisia muita perheitä Ruusukujan kodeissa asustaa?
c) Millaisia perheitä tiedätte olevan? Keskustelkaa, keitä voi kuulua perheeseen? Esimerkiksi Etelä-Euroopassa perhe on laaja yhteisö, johon kuuluvat kolmen tai neljän sukupolven lisäksi myös kummit ja vanhat perheystävät. Afrikkalaisissa kulttuureissa perheverkostoon voi kuulua koko laaja suku ja osa naapureistakin. Kiinalaisessa kulttuurissa myös jo kuolleet esi-isät ja syntymättömät perilliset lasketaan mukaan. (Ks. Edu.fi – Erilaisia perheitä)
2. Onnelille ja Annelille tapahtuu kaikkien parhaiden ystävysten unelma: he saavat asua kaksin, ilman vanhempia ja sisaruksia! Miksi Onneli ja Anneli ovat "hyvin iloisia mutta vähän surullisia myös"?
Molemmat pikkutytöt ovat tavallaan vanhempiensa hylkäämiä. Onneli on suuren perheen keskimmäinen lapsi. Hänen kodissaan on niin paljon lapsia, ettei yhden puuttumista kukaan huomaa. Annelin taas on eronneiden ja kiireisten vanhempien ainokainen. Hänen vanhempansa asuvat eri osoitteissa, ja Anneli kulkee näiden kahden osoitteen väliä. Hän ei itsekään oikein tiedä, kummassa paikassa asuu. Tyttöjä potkaisee onni siinä mielessä, että kukaan ei siis hyvään toviin huomaa, että he asuvat kahdestaan omassa talossaan.
Pohtikaa yhdessä, olisivatko tyttöjen vanhemmat antaneet heille luvan asua kahdestaan? Miltä Onnelin ja Annelin vanhemmista tuntui, kun he huomasivat unohtaneensa tyttöjen olemassaolon?