keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Synopsis: Tom of Finland -elokuva on kaunis ja kiehtova kuvaus suomalaisen taiteilijan Touko Laaksosen (Pekka Strang) matkasta kansainväliseen menestykseen. Elokuvassa Touko palaa jatkosodasta kotiin synkkään ja moralistiseen Suomeen, jossa homoseksuaalisuus on laitonta. Itseään ja ystäviään huvittaakseen hän alkaa piirtää lihaksikkaita, vapaita, estottomia ja ylpeitä homomiehiä. Piirrokset ovat Suomessa vaarallisia, joten Touko kätkee ne jopa sisareltaan Kaijalta (Jessica Grabowsky) siitä huolimatta, että sisarukset ovat hyvin läheisiä. Mainostoimistossa työskentelevä Touko rakastuu tanssija Veli Mäkiseen (Lauri Tilkanen), mutta joutuu salaamaan rakkaussuhteensa. Veli vannottaa Toukoa etsimään työlleen yleisön ja näin piirrokset kuljettavat Toukon Berliinin kautta Los Angelesiin, jossa hän saa ystäviensä avulla arvostusta taiteelleen. Tom of Finland -taiteilijanimellä signeeratut teokset saavat suuren suosion ja synnyttävät kansanliikkeen.

Tom of Finland -elokuva on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017.

Oppimateriaalin osuus äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen

Äidinkielen ja kirjallisuuden osuuden teemat: elokuva-analyysi, teemat ja motiivit, unelmat, Touko Laaksonen

Oppimateriaali on suunnattu lukioon ja muihin toisen asteen oppilaitoksiin.

Oppimateriaalin on laatinut suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja, oppikirjailija FL Juha-Matti Tammela

Oppimateriaalin ihmisoikeuskasvatusosuus

Ihmisoikeuskasvatusosuuden teemat: ihmisoikeudet, seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin perustuva syrjintä, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historia Suomessa, sanaton viestintä, normien valta ja ihmisten moninaisuus.

Oppimateriaali on suunnattu yläkouluille, mutta soveltuu myös toisen asteen oppilaitosten käyttöön.

Ihmisoikeuskasvatusmateriaalin on suunnitellut ja toteuttanut Amnestyn Sateenkaariverkosto ja Amnestyn Suomen osaston asiantuntija (sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija).

Opettajalle: Ihmisoikeuskasvatusosuuden opettajan sivulta löytyy taustatietoa ja sananselitykset lähteineen. Sanasto on tarkoitettu käytettäväksi tehtävien toteuttamisen yhteydessä. Sanaston lopussa on myös lyhyt esittely Amnestysta.

 

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Oppimateriaalin on julkaistu vuonna 2017. Linkit on tarkistettu 3.4.2017.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

 

 

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Tom of Finland

Tilattavissa elokuvateatteriin

Elokuva suomalaisen taiteilijan Touko Laaksosen matkasta kansainväliseen menestykseen ja samalla tarina Suomen historiasta.

Alkuperäinen nimi:
Tom of Finland
Julkaisuvuosi:
2017
Pituus:
116 min.
Levittäjä:
Finnkino Oy
Tuotantomaa(t):
Suomi
Ohjaus:
Dome Karukoski
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Pekka Strang, Lauri Tilkanen, Jessica Grabowsky
Nimi ruotsiksi:
Tom of Finland