Elokuvan musiikki ja äänimaailma

Vinski ja näkymättömyyspulveri / Snapper Films Oy
Elokuvan äänet, kuten erilaiset äänitehosteet ja musiikki, ovat tärkeä osa elokuvan kokonaisuutta ja kerrontaa. Ne ovat myös tehokkaita tunnelman luomisen keinoja.
- Kiinnittäkää elokuvaa katsoessanne erityistä huomiota elokuvan musiikkiin ja muuhun äänimaailmaan. Elokuvan katsomisen jälkeen voi trailerin avulla palauttaa mieleen elokuvan tunnelmia. Vinski-hakusanalla voi myös kuunnella youtubesta Lasse Enersenin säveltämää elokuvamusiikkia.
- Mikä on mielestänne Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan tunteita herättävin; jännittävin, pelottavin, surullinen tai hauskin kohtaus? Mitä siinä tapahtuu ja keitä siinä esiintyy? Mitkä asiat tekevät kohtauksesta esimerkiksi jännittävän tai hauskan? Millainen äänimaailma ja millainen musiikki valitsemassanne kohtauksessa on? Miten musiikilla ja äänillä voi tehostaa elokuvan tunnelmaa ja tapahtumia?
- Valitkaa jokin mieleenpainuva kohtaus Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvasta ja hahmotelkaa siitä kolmen ruudun kuvasarja. Kirjoittakaa kuvien lisäksi tapahtumien kulusta ruutu ruudulta. Kirjatkaa myös millaisia ääniä tapahtumiin liittyy. Voitte käyttää tehtävän teossa valmista kuvasarjapohjaa.
- Elokuvien kuvaustilanteissa tallennetaan lähinnä näyttelijöiden puhe. Muut äänet kerätään eri lähteistä ja kerätään ääniraidalle äänileikkausvaiheessa. Usein elokuvien puhekin tehdään jälkiäänityksenä studiossa. Erilaisissa ääniarkistoissa on tuhansia valmita ääniä, ja jos sopivaa ääntä ei löydy, se tehdään. (Lähde: Wikipedia, äänitehoste)
Keksikää kahden-kolmen hengen ryhmissä lyhyitä tarinoita, joihin teette äänimaiseman. Ääniä voi tuottaa soitinten lisäksi esineillä, koneilla ja omalla keholla ja äänellä.
Vinkki! Inspiraatiota tehtävään ja soitinten keksimiseen voi hakea kuuntelemalla 1996 perustettua Cleaning Women -yhtyettä, joka tunnetaan itsetehdyistä soittimistaan ja esimerkiksi mykkäelokuvasäestyksistä. He käyttävät soittiminaan erilaisia kodinhoitovälineitä, kuten pyykinkuivaustelineitä, roskapönttöjä ja pesukoneen vetopyöriä. (ks. esim. YouTube: ‘Ricewestern’.) - Suunnitelkaa äänimaailma ja toteuttakaa äänitausta valitsemaanne runoon tai satuun.
Voitte vaihtoehtoisesti käyttää seuraavia tarina-aiheita:
a. Lyhyt esimerkkitarina Kuljen metsäpolkua. Polulla on pieniä risuja ja kuivia lehtiä, jotka rapsahtelevat askelten alla. Puiden lehdet havisevat hiljaa tuulessa. Tuuli voimistuu hiljalleen. Sade alkaa ropsahdella pieninä pisaroina yltyen vähitellen rankkasateeksi. Ukkonen jyrähtää. Pinkaisen juoksuun. b. Keksikää ääniä tarinaan, jossa joku eksyy autiotaloon, jossa ovet narahtelevat ja ikkunat kolahtelevat. Tuuli ulvoo nurkissa, kuuluu outoja ääniä ja laahaavia askeleita. c. Millainen olisi äänitarina omasta aamusta, iltatoimista tai koulumatkasta? |
Vinkki!: Yle Elävä Arkisto tarjoaa äänitehosteita kaikkien käyttöön.
Vinkki! Lisää tietoa ja tehtäviä elokuvan musiikkiin ja äänimaailmaan liittyen löytyy KAVI:n Elokuvapolku-palvelusta.
© Koulukino 2025