keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

 

  • Keskustelkaa elokuvasta Täällä Pohjantähden alla. Millaisen vaikutuksen se teki teihin katsojana? Mitkä kohtaukset jäivät mieleen? Mitä oli vaikea ymmärtää? Millaisen vaikutuksen elokuvan kerronta, kuvaus, hahmot, musiikki, lavastus, ympäristö, puvustus, värit jne. tekivät? Mikä jäi elokuvassa mietityttämään? Mikä oli mielestäsi hienoin kohta elokuvassa? Miksi?
  • Lukekaa kulttuurialan opiskelijoiden tuntemuksia ja tunteita elokuvasta ja keskustelkaa niiden pohjalta omista tuntemuksistanne. Kirjoittakaa omia tunteitanne kirjaimiksi, sanoiksi, virkkeiksi ja tekstiksi; runoksi, esseeksi tai aineeksi.

 

”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.” Tätä lausetta odotin, mutta yllätyksekseni sitä ei tullut. Elokuvan vanhempi versio on yleensä onnistunut nukuttamaan minut syvään ja rauhalliseen uneen hitaasta kerronnasta johtuvan pitkäveteisyytensä vuoksi. Samaa odotin uudeltakin versiolta, mutta se olikin jotain aivan muuta.

Normaalisti jos elokuva kertoo historiasta ja sodasta se saa oksennusrefleksini heräämään ja jätän sen suosiolla väliin. Alussa kiinnostus kuitenkin heräsi heti. Pitkäveteinen alku olikin muuttunut nopeasti ohikiitäväksi kerronnaksi, jonka ansiosta elokuva sai keskityttyä paremmin itse asiaan, eli sisällissodan ajan arjen kuvaamiseen. Henkilöiden ilot ja surut tuntuivat katsomoon asti ja välillä sai kiemurrella naurusta kun joku henkilöistä murjaisi oikein kunnolla. Itku oli lähellä viimeisen tunnin aikana, koska suurin osa päähenkilöistä sai surmansa sotaoikeuden määräämissä teloituksissa.

 

Elokuvan loputtua oli melko tyhjä ja turta olo. Tajusin heti haluavani nähdä samaa lisää, mistä yllätyin itsekin. Aionkin mennä katsomaan myös elokuvan jatko-osat niiden ilmestyessä. Elokuva sai minut miettimään millaista olisi ollut itse elää tuohon aikaan ja kuinka olisin silloin pärjännyt.

 

 

Pauliina, 17 vuotta


On tärkeää, että elokuvan alku nappaa heti mukaansa, muuten en välttämättä jaksa katsoa leffaa loppuun. Pohjantähdessä ei ollut sitä pelkoa. ALKU OLI MAHTAVA! Elokuva antoi heti hyvän tuulahduksen ja nappasi mukaansa koko elokuvan ajaksi, vaikka se olikin ehkäpä liiankin pitkä. Alun rauhaisa tunnelma ja kaunis tekninen toteutus sai minut uskomaan suomalaisiin elokuviin ja niiden tulevaisuuteen, jota olen aiemmin kovastikin pelännyt. Hienoa työtä. Olisi tietenkin myös mielenkiintoista tietää se syy, miksi alusta jätettiin Väinö Linnan romaanin hienon alun ensimmäiset ja niin tunnetut sanat: Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.

Erikoiskiitosta saa loistava käsikirjoitus. Se nappasi mukaansa ja oli näyttelijöille antoisa. Eniten näyttelijöistä huomiotani sai Hannu-Pekka Björkman, joka veti loistokkaasti kirkkoherran roolin. Hän oli siihen aivan täydellinen. Ja onhan hän muutenkin tosi hyvä näyttelijä, mutta tämä on nyt mieleenpainuvin suoritus, jonka olen häneltä nähnyt.

Jossain vaiheessa elokuvaa alkoi tuntua, että olen nähnyt jo tämän tyylisen kohtauksen ja mietinkin, että onko tämä matkittu jostain vai onko tästä matkittua. Oivalsin kuitenkin, että olen nähnyt Täällä pohjantähden alla -teatteriesityksenä. Muistan, että tykkäsin kyseisestä esityksestä. Olen siis saanut tosi positiivisen kuvan Väinö Linnan trilogiasta. Kirjaa itseään en ole lukenut, eikä ole tullut mieleenkään lukea. Äänikasettina tosin saisin senkin urakan toteutettua. En ole myöskään nähnyt vanhempaa elokuvaa kyseisestä leffasta.

 

Elokuvan jälkeen olin tyytyväinen jo pelkästään siihen, ettei sen yli kolmituntisen leffan aikana kertaakaan alkanut väsyttämään tai puuduttamaan katsominen. TPA:sta jäi hyvä mieli ja suosittelen sitä ehdottomasti katsottavaksi kaikille. Tulen varmasti katsomaan sen itsekin uudestaan.

Iitu, 18 vuotta


Elokuva oli mainio ja se herätti minussa voimakkaita tunteita. Varsinkin kohtaus, jossa teloitettiin räätäli Halme, oli hyvin kaunistelematon ja raju. Halme tiesi kuolevansa ja alkoi lausua Isä meidän –rukousta, mutta teloittaja, kirkkoherran poika oli niin kylmäverinen, että lopetti Halmeen kesken rukouksen.

Sami, 16 v.