keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Hyvää vai huonoa kieltä
Julkaistu Ke, 09/09/2009 – 11:54 pekka_kyro Kuulokulmia

Osasin arvata että kun Täällä Pohjantähden alla -sarja alkaa radiossa, osa kommenteista tulee moittimaan sitä liiallisesta kiroilemisesta. Näin on käynyt.

Mistä tämä kertoo? Siitäkö että jotkut ihmiset eivät tunne Linnan romaania ennalta ja heille tulee suurena yllätyksenä, että monien henkilöiden luonnekuvaan kuuluu voimasanoilla maustettu puhetapa? Vai siitä että kiroileminen radiossa tuntuu erilaiselta kuin kirjan lehdillä? Vai siitäkö että joukkotiedotusvälineessä käytettävän ns. hyvän puheen vaaliminen on joidenkin kuulijoiden tärkeä tehtävä?

Kirjoissahan on kiroiltu jo muinaisista ajoista. Ja kirjastot ovat täynnä kirjoja, joissa viljellään voimasanoja. On myös olemassa paljon äänikirjoja, jotka sisältävät kiroilua. Ja lisääntyvässä määrin podcasting-teoksia. Näitä ”käyttöliittymiä” ei valvota kovin huolestuneesti. Syynä lienee se, että niiden seuraaminen on yksityistä, kun taas radio julkisena välineenä tuo yksityiselle ihmiselle sisältönsä samaan aikaan kuin muillekin yksilöille. ”Minun lisäkseni tämän kuulee juuri nyt moni muukin – suojaamatonkin ihminen.”

Tuntuu tietenkin raflaavalta sanoa, että jossakin kirjassa kiroillaan. Se on kuin väittäisi, että kirjailija on jumalauta joku moukka, joka ei osaa kirjoittaa jäsennellysti. Tällaisen väittäminen on aivan eri asia kuin sanoa, että kirjassa käytetään kieltä monipuolisesti, siten että eräät kirjan henkilöt käyttävät puheessaan voimasanoja eli kiroilevat. Ja tästä jälkimmäisestähän Täällä Pohjantähden alla –sarjassa on kysymys. Ei pappilan väki kiroile eikä kiroile myöskään räätäli Halme, eivätkä naiset. Kiroilulla on siis Linnan kirjoittamassa maailmassa jokin aivan tietty funktio. Ihmisten kielenkäyttö kirjassa kuvaa heidän henkilöään, luonnettaan ja sitä sosiaalista piiriä, mihin he kuuluvat. Tietyissä tilanteissa ihminen puhuu tietyllä tavalla. Voimasanoja tarvitaan silloin kun voimaakin.

Tiedän kyllä kokemuksesta, että radiossa sanottu voimasana ponnahtaa vahvemmin esille kuin televisiossa, elokuvassa tai näyttämöllä. Visuaalinen puoli ikään kuin pehmentää puhetta. Kun radiossa on näyttelijän ilmaisukeinona vain puhe, yksittäisten sanojen painoarvo on korkea. Mutta monelle kuulijalle jo se, että kuvataan suuria vastakkainasetteluja, joissa ihmisetkin joutuvat riitaan ja epäsopuun keskenään, on jo vaikeata tai ahdistavaa. Ja tämä ahdistus puetaan sitten kirosanojen moittimiseksi.

Suomalaisen kirjallisuuden pitkään traditioon kuuluu vähäosaisen tai sorretun ihmisen kuvaus. Sillä on vankka historiallinen taustansa ja yhteytensä todellisuuteen. Näiden romaanien todellisuuskuva ei aina ole leppoisan mukava, niissä ei karteta ristiriitojen kuvausta. Ja siksi niissä voi olla jaksoja ja kohtauksia, jotka ovat repiviä ja meluisia, räävejä ja rivojakin, mutta yhtä kaikki ne ovat tunnistettavia. Lukija/kuulija tajuaa, että tämä on totta.

Kun Linnan romaania lähdettiin dramatisoimaan, todettiin, että kirjailijan kieltä ei voida ruveta siivoamaan tai editoimaan. Halusimme välittää Linnan kuvaaman maailman eli Pentinkulman ihmisineen niin raadollisena ja ristiriitaisena kuin se romaanissa on. Kuunnelmasarjan jaksothan alkavat lähestyä niitä vaiheita, joita romaanitrilogian toinen osa kuvaa, eli ensimmäisen maailmansodan ja kansalaissodan levottomuuksia ja julmuuksia. Näissä jaksoissa ei kaikki ole leppoisaa eikä hauskaa, mutta ne kuvaavat Linnan tapaan pentinkulmalaisten yhteiskunnallisen tietoisuuden kasvamista ja kärjistymistä luokkavastakohtaisuudeksi ja väkivallaksi. Mutta kun sarjassa taas mennään eteenpäin, tulemme niihin vaiheisiin teoksessa, jotka kuvaavat kansalaisyhteiskunnan syntyä ja viittaavat suoraan meidän aikaamme.

En siis lähtisi itkemään kirosanojen vuoksi, vaan kuuntelisin koko sarjan huolella ja hartaasti. Se on fiktiota, jonka totuusarvo on suuri. Linnan kieli ei ole huonoa, niin kuin joku väitti, vaan hyvää koska se luonnehtii tarinan henkilöitä todenmukaisesti ja -makuisesti. Henkilöiden kokemuksen kautta, ahdistavistakin jaksoista huolimatta, meille kuulijoille avautuu Väinö Linnan laaja panoraama 1800-luvulta tähän meidän aikaamme.

(http://blogit.yleradio1.yle.fi/kuulokulmia)

Tehtäviä:

  • Lukekaa katkelmia romaaneista tai kuunnelkaa Veikko Sinisalon lukemana niitä äänicd:ltä. Tai tutustukaa Yle Elävä Arkiston Täällä Pohjantähden alla –aarteisiin osoitteessa. http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=90&t=&a=7588 Keskittykää Linnan käyttämään kieleen; se on rehevää ja ronskia kielenkäyttöä, jonka avulla hahmot alkavat elää, tapahtumat saavat sielun ja tarina muodon. Poimikaa tekstistä sanat, joita ette ymmärrä ja etsikää sanojen merkitys Nykysuomen sanakirjan avulla.
  • Lukekaa Ylen radioteatterin pitkäaikaisen päällikön Pekka Kyrön blogi Hyvää vai huonoa kieltä. Millaista kieltä Väinö Linnan kieli on? Kootkaa adjektiiveja kuvailemaan sitä.