keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Onnekseen Viiru on seuraavana aamuna ihan tavallisen kokoinen. Katto on vielä korjaamatta. Pesonen päättää tuunata uimaharjoittelukoneesta tiilenheittokoneen. Niinpä ryhdytään korjaamaan kattoa. Viirun tehtävä on ampua laitteella kattotiilet Pesoselle, joka keikkuu katon harjalla niitä vastaanottamassa. Aluksi kaikki näyttää hyvältä. Mutta kanat katselevat puuhaa ja tuumaavat, että on epäoikeudenmukaista, että vain kissat saavat niin mukavia tehtäviä. Siksi ne tuuppaavat Viirun sivuun ja ottavat heittokoneen ohjakset käsiinsä. Nytpä kone alkaa ladella kiihtyvällä tahdilla tiiliä katolle eikä Pesonen ehdikään napata niitä kiinni. Hän kadottaa tasapainonsa ja horjahtaa alas katolta kolauttaen päänsä. Kun Pesonen lopulta virkoaa, on hän menettänyt muistinsa. Saadakseen Pesosen kuntoon, alkaa Viiru kertoa hänelle tarinoita.

Ensimmäinen muisto

Ensiksi Viiru kertoo, kuinka hän tuli asumaan Pesosen luo. Kuinka yksinäistä ja tylsää Pesosella olikaan ennen Viirua! Naapuritkin tuumasivat, että Pesonen tarvitsee seuraa. Ehkäpä joku täti olisi hyvä ratkaisu, tuumaa naapurin rouva, mutta kokonainen täti olisi ollut Pesosen mielestä liikaa. Niinpä vanha rouva Anttonen tuokin hänelle vikisevän laatikon. Laatikon sisällä on pieni kissanpentu.

a. Muistatteko, kuinka Viiru sai nimensä?

Kissa tuodaan Pesoselle laatikossa, jossa lukee Findus. Sillä lailla sai Viiru nimensä ja Pesonen rakkaan kaverin. (Findus on Viiru-kissan nimi Ruotsissa.) Ja voi minkälaisen kissan Pesonen saakaan! Enää ei ole Pesosen talossa yksinäistä ja hiljaista. Pesonen juttelee kissalleen niin paljon, että sekin alkaa lopulta puhua. Pesonen ompelee sille myös hienot vaatteet. Tämän tarinan avulla Pesonen muisti rakkaan kissansa.

b. Mikä on ensimmäinen asia, jonka muistatte? Millaiset asiat jäävät helpoiten mieleen? Kysykää vanhemmiltanne tai isovanhemmilta tai tutuilta aikuisilta, mikä on mukavin, hassuin tai muuten vain mieleen painunein muisto heidän lapsuudestaan.

c. Suunnitelkaa Viirulle uudet vaatteet. Piirtäkää kuvia Viirusta uusissa vaatteissaan.

Toinen muisto

Kylän urheiluseura järjestää kirpputorin ja Pesonen siivoaa vintiltä vanhat tavarat antaakseen ne myytäväksi. Vahingossa myös alus lasipullossa päätyy kirpputoritavaroiden joukkoon. Siitäpä seuraakin varsinainen hullunmylly! Lopulta Pesonen saa takaisin aluksensa, mutta itse pullo on rikkoutunut. Se, joka pullossa näytti aalloilta, onkin aarrekartta!

Yöllä Viiru ja Pesonen aloittavat aarteen etsinnän. Varjoissa, heidän kannoillaan hiipivät sekä naapuri Kosonen että urheiluseuran mies, jotka molemmat ahnehtivat aarretta. Kun Viiru ja Pesonen sitten ovat kaivaneet aarteen esiin, ilmestyvät muut paikalle. Pian näyttää kuitenkin siltä, että aarteen sisältö ei oikein ole sitä, mitä muut olettivat sen olevan. Pesonen oli nimittäin haudannut aarteensa lapsena ja se mikä oli hänelle poikasena aarre, onkin naapureille arvotonta. Pesonen tuumaakin, että toisen aarre on toisen roska.

a. Mikä on teidän mielestänne aarre? Millainen aarre olisi hauska löytää?

b. Leikkikää aarteen kätkentää. Piilottakaa pihalle aarre. Ohjeet aarteen etsintään voisivat löytyä vaikka yllättävästä pullopostista.

c. Karttakuvioita ja etsintää. Kartan piirtäjän täytyy tarkastella asioita ylhäältä päin. Pohtikaa yhdessä, miltä esim. pihan leikkitelineet, kivet ja puut yms. näyttävät ylhäältä päin katsottuna. Tunnetteko kuva-arvoituksia, jossa joku asia on piirretty ylhäältäpäin ja toisten täytyy arvata, mitä kuva esittää?

d. Piha-alueesta piirretään yhdessä A3-kokoinen kartta, johon merkitään pihalla olevat kohteet. Tai jokainen piirtää ja värittää erikseen oman karttansa. Jokaisen piirroksesta leikataan ja liimataan joku kohde yhteiseen karttaan. Tutkitaan lasten kanssa karttaa ja väritetään ja viimeistellään kartta valmiiksi. Kopioidaan kartasta muutama versio. Kun kartan päällystää laminoimalla tai muovikelmulla, niin siihen voi tehdä merkintöjä tussilla. Merkinnät voi aina pyyhkiä pois seuraavaa käyttökertaa varten.

e. Kätketään aarre. Jaetaan lapset kahteen ryhmään, jotka saavat vuorollaan kätkeä esineen pihalle toisen ryhmän etsittäväksi. Yhdessä aikuisen kanssa harjoitellaan rastien ja niiden sijaintien merkintää kartalle. Keksikää yhdessä erilaisia tehtäväpolkuja. Rastipaikat merkitään numeroina kartalle. Kohteesta löytyy aina joku kysymys, kirjain tai tehtävä tms.

Kolmas muisto

Tapahtuu niin, että eräs kuuluisa ruotsalainen laulajatar ja hänen kahden miehen orkesterinsa tupsahtaa Pesosen pihaan. Yhdessä päätetään järjestää konsertti. Pienen vaivannäön jälkeen saadaan kasattua kaikille soittopelit. Pesonenkin lainaa svengaavan kuuloista kelloa naapurin lehmältä. Pian päästään myös yhteisymmärrykseen pihakonsertin ohjelmistosta. Kun soitto yltyy, tanssahtelevat lehmätkin ympäriinsä ja jopa vastentahtoinen Kosonen tempautuu mukaan iloisiin rytmeihin. Tämän tarinan myötä Pesosen muisti sitten pa-lautuu. Nytpä Viiru saa todeta onnellisena, että Pesonen on maailman paras ukko.