keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

 

Arn – Temppeliritari on ensimmäinen osa kaksiosaiseksi elokuvaksi ja moniosaiseksi tv-sarjaksi suunnitellusta elokuvatuotannosta. Sen käsikirjoitus pohjautuu Jan Guilloun romaaneihin  Tie Jerusalemiin (LIKE 2000) ja Temppeliherra (LIKE 2001). Arn Magnussonin tarinaa jatkavat vielä trilogian kolmas osa Pohjoinen valtakunta (LIKE 2002)  sekä erillinen jatko-osa Arnin perintö (LIKE 2003).
 
Temppeliritari Arnista kertovan romaanitrilogian ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1998. Se on kertomus nykyisin Ruotsina tunnetun valtakunnan ensimmäisistä askelista. 1100-luvulle sijoittuvassa tarinassa sekoitetaan faktaa ja fiktiota sekä viitataan tuon ajan todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Osa tapahtumista sijoittuu myös Suomeen. 
 
Ensimmäinen osa: Tie Jerusalemiin 
Arn syntyy 1150 läntisellä Götanmaalla. Hän saa koulutuksensa Isä Henrin ja Veli Guilbertin huomassa Varnhemin luostarissa. Siellä Arn oppii paitsi uskon asioita, myös monia kieliä ja erilaisia käytännöntaitoja, kuten ruuanlaittoa, kalastusta ja kädentöitä sekä erilaisia maataloustöitä. 17-vuotiaana Arn rakastuu Cecilia Algotsdotteriin, joka alkaa odottaa hänelle lasta. Pian asiat kuitenkin saavat juonittelun ja vihanpidon seurauksena käänteen. Paljastuu, että Arn on aiemmin ollut yhdessä Cecilian sisaren, Katarinan kanssa. Rakastavaiset tuomitaan 20 vuoden 
rangaistukseen; Cecilia luostariin ja Arn Jumalan pyhään armeijaan. Samaan aikaan mahtisuvut juonittelevat keskenään ja taistelevat vallasta, kuninkaan asemasta. Valtataistelusta hyvänä esimerkkinä toimii kuningas Karl Sverkessonin murha Visingössä. Arn lähtee ristiriitaisin tuntein suorittamaan hänelle määrättyä hyvitystyötä rikkomustensa tähden temppeliherrana Pyhällä maalla. Hän saa nimekseen Arn de Gothia ja Veli Guilbert saattelee hänet lähtöön sanoin: ”Herra johdattakoon sinun askeleitasi ja sinun miekkaasi ja Hänen armonsa loistakoon yllesi.”

 

Toinen osa: Temppeliherra 
Arn de Gothia on nyt korkea-arvoinen temppeliritari ja linnanherra Gazassa. Hän on sopeutunut hyvin arabialaiseen kultuuriin ja puhuu jopa arabiaa. 
Erään kerran Arn pelastaa saraseenien johtajan, Saladinin rosvojen kynsistä. Saladin, joka tuli kuuluisaksi mm. oikeudenmukaisuudestaan, tunnetaan historiallisena henkilönä.  Arnissa ja Saladinissa on erilaisista uskonnollisista näkemyksistä huolimatta jotakin samankaltaisuutta, kuten samat arvot ja samanlainen oikeudentaju. Arn taistelee Pyhällä maalla sekä voittoisasti että tappioita kärsien. Hän joutuu vuosien saatossa todistamaan, kuinka vallanhimo, juonittelut ja taitamattomuus kuluttavat kristillisen johdatuksen niin, että he lopulta menettävät Pyhän maan hallinnan 1187. Arnin katumustyö on vihdoin loppunut ja hän saa alkaa paluumatkan kohti Ruotsia ja läntistä Götanmaata. Mukanaan hänellä on valtava määrä rahaa; kolme täyttä arkullista kultarahoja, jotka hän on saanut Saladinilta. 
 
Temppeliritareista kerrottua
Jerusalemin kuningaskunta pysyi pystyssä pääasiallisesti islamilaisessa maailmassa vallitsevan hajaannuksen vuoksi. Kuningaskunta sai lisätukea puolustukseen ritareilta, jotka vannoivat kolme munkkilupausta; siveys, köyhyys ja kuuliaisuus. Lisäksi he lupasivat aseillaan puolustaa Pyhää maata ja suojella sinne saapuvia pyhiinvaeltajia. Näin muodostui hengellinen ritarikunta, taistelevien miesten liitto, joka sai nimekseen temppeliherrain ritarikunta, sillä se asusti Salomon temppelin paikalla. Aikaa myöten liittoon kuului jopa 20 000 ritaria, joiden miehuullisuutta ja ritarillisuutta ylistettiin. 
He hankkivat valtavia maaomaisuuksia, paitsi Palestiinasta, myös miltei kaikista länsimaiden valtioista, ennen kaikkea Ranskasta. Tilusten tuotto nousi huikeisiin summiin.  Ritarikunta rikastui entisestään myös käymällä kauppaa itämaisilla tavaroilla ja harjoittamalla laivanvarustajan tointa. Heistä 
tuli myös aikansa suurimpia pankkiireja. (Lähde: Kansojen historia s. 239. Ristiretkien aika n. vuoteen 1250.)
 
Kolmas osa: Pohjoinen valtakunta 
Arn palaa saattueineen Pyhältä maalta Varhemin luostariin 1192. Hän tuo tullessaan mm. lääketieteellisiä ja käsityöläisten tietoja ja taitoja, jotka ovat uuden ajan ja kehityksen edellytyksiä koko Euroopassa. Hän avioituu vihdoin Cecilian kanssa ja he asettuvat asumaan Forsvikin kartanoon, josta  kehittyy sivistyksen keskus. Arnin tavoitteena on saada aikaan rauha riitaisten sukujen välille läntisellä Götanmaalla. Arn ja Cecilia saavat tyttären, Alden. Heidän poikansa Magnus menee naimisiin Ingrid Ylvan kanssa ja he saavat pojan, Birger Magnussonin. Pian ristiriidat sukujen välillä leimahtavat jälleen ja tanskalaiset liittyvät mukaan taisteluun vallasta. Seuraa pitkän ja katkera kamppailu, jossa Arn saa käyttää kaikki Pyhällä maalla oppimansa taistelutaidot. Lopulta Gestrilen taistelussa Arnin miehet voittavat. Mutta nyt Arn on haavoittunut vakavasti. Kuolinvuoteellaan hän saa pojanpoikansa 
Birgerin lupaamaan, ettei hän koskaan johtaisi maata syrjäisestä Näsistä, vaan rakentaisi uuden kaupungin sinne, missä Mälarenjärven vedet laskevat Itämereen. Sieltä hän hallitsisi valtakuntaa svealaisten tuella. Uutta valtakuntaa pitäisi kutsua nimellä Svea rige. Arn puhui Birgerille kansan kielellä 
murtaen tanskalaisittain. Birger Magnusson kuuli hänen sanovan Sverige. (Lähde: Guillou: Pohjoinen valtakunta s. 510–511, LIKE. )
 
Jatko-osa: Arnin perintö 
Kirjan keskeinen henkilö on Birger Magnusson, Arnin pojanpoika, josta tuli Birger Jaarli. Hän perusti Tukholman ja hänen työnsä oli Sverigen, Ruotsin 
yhdistäminen ja vahvistaminen. Birger Jaarlia eivät moraaliset tai käytännön esteet pidätelleet. Hänen julmuudestaan kerrotaan kirjan epilogissa seuraavaa: ”Birger Jaarlin julmuus voitettuja folkungalaisia kapinallisia kohtaan järkytti hänen aikalaisiaan niin suuresti, että katkeruus eli yli sadan vuoden ajan.” Birger Jaarli sai kuitenkin paavin anteeksiannon ja tuen politiikalleen. Birger Jaarlin suunnitelmat lakien säätämisestä Ruotsin valtion perustaksi olisivat joutuneet vastatuuleen ilman paavin tukea. Paavi kirjoitti paimenkirjeessään: ”Saatuamme tietää teidän haluavan puhtain sydämin elää jäljellä olevat päivänne, me ilmoitamme, että olemme suonut teille anteeksi kaikki katuvalla mielellä tunnustamanne synnit, samoin kuin sellaiset, jotka tunnustatte kolmen kuukauden kuluessa tämän kirjeen vastaanottamisesta.” (Lähde: Guillou: Arnin perintö s. 509, LIKE.)