keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Eräässä elokuva-arvostelussa todetaan elokuvan nimen olevan harhaanjohtava sillä ”rakkaus loistaa elokuvassa ainoastaan poissaolollaan.” Oletteko kommentista samaa mieltä? Keksikää elokuvalle toinen, kuvaavampi nimi. Perustelkaa nimiehdotuksenne.
 
Pohtikaa elokuvan nimen merkitystä ja sisältöä, miksi elokuvan nimi on juuri Sano että rakastat mua? Millaisen määrittelyn rakkaus elokuvassa mielestänne saa ja missä yhteyksissä rakkaudesta puhutaan? 
 
Elokuvassa rakkautta käsitellään hyväksynnän kaipuun ja etsimisen sekä miellyttämisenhalun näkökulmasta, rakkaus ja rakastuminen liittyvät myös nuoren itsetuntoon ja vääristyneeseen minäkuvaan. ”Sano että rakastat mua” sisältää epätoivoisen sävyn, jossa itsetunto määrittyy toisten hyväksynnän kautta. Toisaalta elokuvassa käsitellään myös vanhemman ja lapsen, sekä sisarusten välistä rakkautta. Kunnioittava, hyväksyvä ja voimaa antava rakkaus osoittautuvat lopulta myös pelastukseksi. Elokuvan kautta tulee esiin monia rakkauden määritelmiä, joiden kautta voi oppilaiden kanssa keskustella rakkauden käsitteestä yleensä.